Suurimmat anteeksipyyntöni kaikille lukijoilleni, kun oon jättäny teijät heitteille :( Oon päättäny että en stressaa tään blogin kirjoittamisesta, kirjoitan sillon kun siltä tuntuu. Mutta sitten käyn lukemassa teijän mukavia kommentteja (suuri kiitos niistä!) ja tulee huono mieli etten oo saanu aikaiseksi kirjottaa mitään. Toisaalta se on hyvä että oon vähentänyt muutenkin tätä koneella istumista, ja ollut enemmin ulkona, tallilla ja tehnyt kotitöitä. En kuitenkaan harkitse blogin lopettamista, eijei. Se nyt on vaan vähän laiskemmalla päivityksellä. (tiiän kun kirjotan näin, niin sitten iskee kirjoituspuuska:)
Syksyisen apaattisia tunnelmia.Hevosen kuolema otti kovemmalle kuin arvasinkaan. Se oli kuitenkin vahvasti osana miun jokapäiväistä elämää. Satoja yhteisiä kilometrejä metsäteillä, paljon tehtyä työtä, hienoja ja vähemmin hienoja ravireissuja, yhteisiä loistohetkiä, tulevaisuuden suunnitelmia. Ja ennenkaikkea vuosien suuri ystävyys. Miun ensimmäinen hevonen, josta oon pikkutytöstä saakka haaveillut.
Hetkessä se on vaan poissa.
Onneksi ehdimme saada siitä hienon oripojan kasvamaan. Se on tärkeä otus miulle.
Kiitos yhteisestä ajasta ja hyvää matkaa taivaslaitumille
Arki onneksi pelastaa suurimmalta surulta.
Lapset tekivät sadepäivänä tyynyistä palapelin olkkarin lattialle :)
Vinksu!
Arki onneksi pelastaa suurimmalta surulta.
Kaikenlaista hommaa meillä täällä maalla piisaa. Varsat on haettu laitumelta sisälle, ja talli alkaa olla täynnä. Tänään kävimme miehen kanssa kaksin tekemässä polttopuukuorman ja samalla reissulla laavulla paistamassa makkaraa. Löysin vielä laatikollisen suppilovahveroita metsästä :)
Lapset tekivät sadepäivänä tyynyistä palapelin olkkarin lattialle :)
Oon saanut monelta mukavan tunnustuksen, kiitos siitä!
Taidan tehdäkkin seuraavan postauksen sitä koskien. Nyt täytyy taas rientää, ulkona kohta hämärtää ja miulla on vielä tuhat asiaa tekemättä... Iloisinta viikonloppua kaikille teille!
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaNiin paljon tuli kirjotusvirheitä, että otanpa uusiksi :)
VastaaPoistaLämmin osanottoni Vinksun poismenosta.
On varmasti surullista...
- kyllä eläimiin niin paljon kiintyy, varsinkin viisaisiin ja sympaattisiin hevosiin.
Ihania nuo kuvat hepoistasi.
Ja kauniita syksyisiä kuvia olet napsinut muutoinkin. Veikeä tuo lasten tyynypalapeli :)
THE THIRD IMMAGINE IS BEAUTIFUL... THE ATMOSPHERE IS ROMANTIC ....
VastaaPoistaKISSES
SIMONA
Ei tarvitse pyydellä anteeksi, jokainen juuri sillä tahdilla kun ehtii. Mielummin sitä lukeekin sellaisia bloggauksia jotka on tehty ajatuksella kuin sellaisia jotka on tehty vain teksmisen takia :)
VastaaPoistaTäällä on aina ihan käydä, kauniita kuvia ja niin seesteinen tunnelma <3
Voi taas silmä lepäsi noissa sinun kauniissa kuvissasi <3 On surullista menettää eläinystävä, mutta onneksi sinullakin on niitä ihania muistoja, jotka tuovat iloa <3 Meidän lampaat ovat talven tallissa, jossa on myös hevosia. Hevoset ovat ihmeissään katsoneet lampaita, kun eivät ennen ole sellaisia karvakasoja nähneet :)
VastaaPoistaOsanottoni ystävän poismenon vuoksi.
VastaaPoistaIhania kuvia taas sinulla ja lämpimiä tunnelmia!!
se on syy, miksi täällä on niin kiva vierailla :)
Osanotto täältäkin eläinystävän poismenon johdosta! Onneksi arkipuuhat tuntuvat helpottavan surussa. Hyvää viikonloppua!
VastaaPoistaOsanotto rakkaan eläinystävän menetyksestä.
VastaaPoistaOsaat kirjoittaa niin kauniisti, tekstiäsi on mukava lukea. Tulen aina hyvälle mielelle vaikka nyt olikin surullista asiaa. Osaat kirjoittaa niin, että voi aistia hyvin miltä sinusta tuntuu..
Innolla aina odotan uusia bloggauksia ja jaksan odottaa vaikka harvemmin niitä tulisikin ;)
Ihana blogi ja ihanat hepat. Kaunista viikonloppua!!
VastaaPoistaOsanotto Vinksun poismenosta.
VastaaPoistaSe on aina niin surullista,Snif...Jo pelkästään lukeminen itkettää vaikkei loistoyksilöä ole tuntenutkaan.
Rauhallista viikonloppua!
Jaksamista..Ystävästä luopuminen on rankkaa. Käyn lukemassa ja ihastelemassa ihania kuviasi säännöllisesti..Rentoa ja ihanaa sisustamista ja lasten touhua ja käsitöitä..onneksi tuo pakollinen perhetuohuilua auttaa
VastaaPoistasurussa yleensä.
Osanottoni.Itse en ilman kyyneleitä pystynyt tekstiäsi lukemaan,jotenkin tuli omat menetykset sekä luopumiset mieleen.Meilläkin on nyt eka talvi,kun on talli tyhjänä ja se on tosi outoa.Ihana blogi sinulla:)
VastaaPoistaItku tuli minullakin silmään. Osanottoni! Isojen ja pienten eläinystävien menetys koskettaa aina.
VastaaPoistaItku tuli. Osanottoni suruun.
VastaaPoistaT. Johanna K.
Täältäkin vielä osanotto suruusi. Itsekin jouduin kaksi vuotta sitten luopumaan siitä ensimmäisestä hevosestani. Meillä oli takana 22 yhteistä vuotta, kun 30-vuotiaana tammaa kutsui taivaslaidun. Meilläkin sen varsat ja varsanvarsat muistuttavat tuosta yhteisestä ajasta ihanan tammamamman kanssa ja luonteenpiirteillään tuovat muistoja edesmenneestä emästä ja mummohepasta.
VastaaPoistaPäivittele kun ehdit, mukava on näitä lukea ja katsella kivoja kuvia.
terveisin Anu
Itken. <3
VastaaPoistaHei!
VastaaPoistaOsanotto ystävän menetyksestä .
Ilmeisesti hepalla oli jo ikää, ihanasti harmaantuneelta näytti tuossa viimeisessä kuvassa .
Sinulla on ihana blogi ja koti =0)
hv76
Kiitos lohduttavista sanoista ja myötäelämisestä ♥
VastaaPoistaOnneksi tuolla on vielä kymmenen muuta pitkäposkea joita voi käydä ajelemassa ja hoitamassa. Se tärkein vaan lähti :( Vinksu ei ollut vielä vanha, yhdeksänvuotias. Varsan se teki nuorempana jo, ja sen jälkeen alettiin ajamaan. Se oli kuolemaansa edeltäneenä päivänä Vermossa juoksemassa kilpaa. Vinksu sairastui suolikierteeseen, eikä sitä voitu pelastaa. Se lopetettiin viikin hevossairaalassa helsingissä.
Alimmassa kuvassa on Vinksun varsa Aparaatti, eli tuttavallisemmin Apa. Se on ravikunigas Apassin ja Vinksun rakkauden hetelmä. Maailman lauhkein kolmivuotias orivarsa. Se on väritykseltään aika vaalee ja ehkä siks näyttää harmaantuneelta :D Toivotaan että Apa seuraa vielä isänsä jalanjälkiä... Sitähän ne kaikki ravi-ihmiset varsoistaan toivovat! :)
Pitää niinku tahallaan käydä täällä itteään itkettämässä. Onni jo kysyi että "miksi äiti ikkee?" Sanoin vaan että kummitätin heppa meni taivaaseen Lindan ja Joonan luo. Onni kysyi "Ikkeekö Meke-tätikin?"
VastaaPoistaNii, ja Terhi siskolle vielä spesiaalikiitokset valokuvista. Taitaa olla kaikki ravikuvat siun räpsimiä. Itsellä on raveissa aina niin kiire ja jännittää, ettei tuu kuvaaminen mieleen. Tärkeitä hetkiä, ja tärkeitä kuvia.
VastaaPoistaVoimia surun keskelle täältäkin! Menetys sattuu aina, kun on kyse rakkaasta...
VastaaPoistaOsanotot minultakin:( Sinulla on aivan ihana blogi ja kotisi on aivan ihanan kaunis :) Sivuillani sinulle tunnustus
VastaaPoistaTäällä kirjoittelee sinun töidesi suuri ihailija. Osanottoni myös hevosen menetyksen myötä. Minulla kans oli kova paikka vuosi sitten kun jouduin lopettamaan hevoseni sen sairastuttuaan vakavasti. Pahalta tuntui siitä luopua, mutta pahemmalle oli katsoa kun se kärsi eikä sitä voinut auttaa vaikka olisi halunnut. Voimia sinne!
VastaaPoistatv: Eija R.
Oli mukavaa kun jaksoit kertoa syynkin Vinksun poismenoon. Todella harmillista ja surullista, voi että kun elämä on joskus niin epäreilua..
VastaaPoistaPaljon jaksamisia sinulle!!
Ja tämä blogisi.. se on kyllä ihanin mitä tiedän, ihanaakin ihanempia kuvia, käsitöitä ja tarinoita. Olisinpa edes kymmenyksen niin taitava kuin sinä..
No hei =0)
VastaaPoistaYhtäkkiä tuli meileen noi heppakuvat ja hoks* se alin kuva oli siis ori"varsasta" eikä poismenneestä ystävästä! Anteeksi, kun "harmaantuneeksi" kutsuin komeaa hevosta! Miten mä tollee saatoin...
Ja nyt huomasin, että olit sitä jo selvittänytkin tuossa ylempänä... !
Nolostuneena, Hv76
Ihana tuo polkukuva! Todella tunnelmallinen. Myös hevonen varsansa kanssa on kaunis kuva.
VastaaPoistaAina niitä rakkaita eläinystäviäkään ei voi pelastaa vaikka nykyään paljon voidaankin tehdä. Olen todella pahoillani Vinksun poismenon takia...
VastaaPoistaUpea, upea oripoika Vinksusta jäi!
Heli
Hei Pikku-Pihlaja, oletko koskaan käynyt näillä sivuilla. www.animalstalk.fi, voimia ja lohtua suruusi.
VastaaPoista