sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Sadepäivän suhrauksia



Koko kesän verannalla kököttänyt vaatekaappi on nyt siirretty uusiin tehtäviin olohuoneeseen telkkukaapiksi. Pieniä fiksailuja täytyy vielä tehdä, yläosaan laitetaan koristelistat, siellä on ollut joskus semmoiset, mutta ovat aikojen saatossa jonnekkin kadonneet. Kolot on vaan jäljellä. Samoin kaapin alle laitetaan pienet jalat, nekin ovat siellä joskus olleet, mutta eivät enää.

Pieniä mutkia oli matkassa (mainittakoon että siirsin kaapin yksin... :) Ensinnäkin telkkari ei meinannut mahtua sisälle. Pienen tuunauksen jälkeen sain sen mahtumaan, ovi ei ihan kyllä ihan sataprosenttisesti sulkeudu, mutta ei miuta pienet haittaa... :D Kokonaisuuttahan tässä katsellaan. Toinen ongelma oli saada telkkari taas näkymään, kun olin riipinyt kaikki tuhat johtoa ja piuhaa irti katsomatta miten ne olivat liitetty. Nooh, kyllä se nyt näkyy. (ehkä)

Sisäosan esittelen myöhemmin, kunhan saan sen valmiiksi. Telkkarin alapuolelle tulee ainakin yksi hylly ja eteen meinasin ommella jonkun nätin vaalean verhon joka peittää kaikki dvd-levyt, videot, digiboxin ja dvd-soittimen (vaimikäsenytoli??)

Aikaisemminhan tuossa oli ikean antiikkipetsattu telkkarikaappi joka on toimittanut tehtäväänsä ihan kiitettävästi. (alimmassa kuvassa) Parasta siinä on ollut nuo lukittavat ovet.






29 kommenttia:

Hallatar kirjoitti...

Oi, teillä on ihanan näköistä! =D

Miekin aina antiikki/yms kaupoissa hivelen vanhoja isoja vaatekaappeja... =)

maano kirjoitti...

iiiiiihana :)

PikkuBertta kirjoitti...

Tosi hienosti sopii kaappi olohuoneeseen.Kyllä kannatti"rehkiä"sen kanssa,että sait siirrettyä.

Tuo ikean kaappikin on ihan kiva.Ehkä maalaisin valkoiseksi ja sit muihin tehtäviin.

Tilu kirjoitti...

Juu, kyllä nyt kaikki mööpelit on samaa vanhaa tyyliä ja sopivat hienosti yhteen lisäksi saa elektoniikan piiloon.

Siru kirjoitti...

Upea ja kaunis kaappi! :)

Hattaramaa kirjoitti...

No johan oli urakka! Mutta lopputulos on hieno!

Tyynenmeren Aaltonen kirjoitti...

Hihii, hihittelen täällä yksinäni, kun olit kirjoittanut tuon selostuksen niin hauskasti. Jotenkin tunnistin itseni teksistäsi...Pienen tuunailun ansioista sait siis telkkarin mahtumaan kaappiin:D Näin sinut vuolemassa telkkarin kulmista vähän ylimääräistä pois. Ja sitten selvittelemässä sitä kauheaa johtosekamelskaa, ja siirtämässä kaappia ehkä maton avulla yksin tuohon nurkkaan. Olen just samanlainen, kun saan jotain päähäni.

Mutta asiaan: ehdottomasti parempi noin, ettei telkkari näy koko ajan. Itsekin tykkäisin piilottaa telkun, mutta ei siitä mitään hyötyä olisi, sillä siinä tapauksessa kaapin ovet olisivat aina auki. Mieheni nimittäin pitää telkkaria melkein aina päällä, vaikkei edes katso sitä...aargh...mutta ei vanha koira opi uusia temppuja. Lisäksi meillä on taulutelkkari, joka on seinässä kiinni, eli se ei onneksi vie paljon tilaa.

Kun joskus minulla on kunnollisen kokoinen talo, niin toivon, että sinne mahtuisi telkkarihuone miehelleni. Oven vaan kun sulkee, niin siellä olisi kaikki elektroniikka piilossa. En tahtoisi telkkaria olohuoneeseen...mutta saa nähdä...

heli kirjoitti...

Teillä on kyllä ihanan näköinen huusholli. Meillä on kaikki aina ihan rempallaan ja sikin sokin.
Mukavaa syksyä!

Kesäkukka kirjoitti...

Upeita wanhoja kalusteita, niin kovin kaunista <3

Anis kirjoitti...

Kyllä on kovin kaunista katseltavaa teillä:). Mitä paneelia tuossa seinällä on? Oletteko itse maalanneet?

Marjis kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Teija kirjoitti...

Hieno kaappi! On siinä ollu ähräämistä :)

Anonyymi kirjoitti...

upea kaappi! Antaa ilmettä ja paljon parempi kuin tuo ikean kaappi..

toinen Heli kirjoitti...

No ihan samat sanat ois minulta tullu kun monelta muultakin.. että hieno on kaappi ja sopii ihan täydellisesti tuohon paikalleen!! Ihan eri tunnelma tuli kun tuon entisen kaapin kanssa. Voi, teillä on niin nättiä, siistiä ja kovin avaran näköistä!!

Olis kauheen ihanaa saada telkkari piiloon, mutta meillä on iso taulutelkka mitä ei ihan niin vaan piilotakkaan.. kun sais ees noi kakrujen pelikoneet johonki.. kauheimpia on ne kaikki miljoonat johdot.. *huokaus*

Anonyymi kirjoitti...

upea kaappi

eikku kirjoitti...

Teillä on ihana tunnelma. Tuo kaappi on kyllä herkku ja koko teidän olohuone! :) Saisko lisää kuvia olohuoneesta? ihastuin siihen.

Unknown kirjoitti...

DEAR....I DON'T WRITE IN YOUR LENGUAGE...but i want to comment your post... are all nice.... i love your hause... your style...i write from italy an i have a dream....to visit your country at christmas time...compliments
simona

Pikku-Pihlajan Merja kirjoitti...

Huomenia!

Tyytyväisiä ollaan täälläkin kaappivanhukseen. Nauratti tuo Peikkokukkulan Mian kommentti, osui niin oikeaan! Maton avulla raahasin sen verannalta olkkariin. En sentään telkkarin kulmia vuollut, työnsin vaan puukiiloilla kaapin takaseinää, että sain tarvittavan puoltoistasenttiä lisää tilaa... :D Kun sitä jotain saa päähänsä, silloin on toimittava tai jää tekemättä.

Mies tuli illalla kotiin raveista ja pyöritteli päätään... "Älä vaan sano että teit tuon yksin?!?" -Tarkastelee seiniä ja lattioita etsien mahdollisia kuoppia ja lommoja joita oon aiheuttanu :D

Yllättävän helposti se kumminkin siirtyi, hiki tuli mutta muilta vaurioilta säästyttiin!

Anis - Paneeli oli semmonen kellastunut lakattu mäntypaneeli joka sitten maalattiin. Muistaakseni kolme kertaa joutui maalaamaan että tuli hyvä.

Miia kirjoitti...

Ihailtavaa omatoimisuutta! Nainen pystyy aikamoisiin "siirtoihin", kun on kyseessä estetiikka. :) Teillä on kyllä ihanan lämmin tunnelma!

Ilona kirjoitti...

Tosi, tosi kaunis kaappi!

Älä muuten sitten ompele niitä pikkuverhoja liian paksusta kankaasta.. Mulla kävi niin, ettei kaukosäädin enää toiminutkaan, eli vaihtoehtona oli aina nostaa pers penkistä, kun halusin kanavaa vaihtaa, eli arvaahan sen kuinka tuossa kävi:)

Anonyymi kirjoitti...

Sopii todella kuin nenä päähän tuo kaappi teidän olkkariin!

Pakko udella (nyt kuutta eri maalisävyä seiniin kokeilleena...), että näenkö oikein, että tuo teidän olkkarin ikkunaseinä on beige ja jos, niin sattuuko olemaan muistissa millä maalilla ja sävyllä maalattu vai onko tapettia? Tahtoisin hieman harmahtavan, maitokahvin ruskehtavan beigen väriset seinät, mutta kaikki on joko punakoita, vihreitä, keltaisia tai sitten ihan harmaita...

Ihailen taas ihania käsitöitäsi - ja teen listaa mitä kaikkea haluaisin sinulta tilata. :)

-Tiitu

Pikku-Pihlajan Merja kirjoitti...

Tiitu - Seinä on tosiaan beige, ja se on tapettia. Paneeliseinän sävy otettiin tapetista ja se on astetta vaaleampi. Maalin sävy on tikkurilan värikartasta sävy numero TVT G467. Maali oli Remontti ässäää. Luulisin että jos tuosta maalisävystä ottaa vähän tummemman, niin on semmoinen pellavan värinen beige, ei punertava eikä vihertävä.

Pikku-Pihlajan Merja kirjoitti...

Niin, ja Ilonaa piti kiittämäni verhovinkistä. Kuvittelin jo ostavani jotain nättiä pellavakangasta, mutta taidankin unohtaa sen ja ottaa jotain kevyempää. Miulla on liian painava perä, varsinkin siihen aikaan illasta kun joudan telkkua kattomaan, ettei mitenkään jaksa kyllä nousta kanavaa vaihtamaan... :D

SuSu kirjoitti...

Upea kaappi! ja erittäin hyvin sopii muiden kalusteiden kanssa. Täytyy sanoa, jotta matot on kyllä tarpeellinen apuväline huonekaluja siirtäessä :) ..meillä kun ei mies aina innostu, niin sitten täytyy itse "salaa sisustaa", hih.

Teillä on muutenkin kaunista <3

Olisin muuten kiinnostunut tuollaisesta sauna-sydämestä, joten laitan sulle säpöö sen tiimoilta :)

Minttu kirjoitti...

Onpa kaunis & kodikas. Hyvä idea ommella verhot digiboksien sun muiden "kaunistusten" peitoksi.

Valloittava valkoinen kirjoitti...

Todella upea kaappi ja kätkee tv:n tosi hyvin!Heh kivemmin kuin meitin ikea kaappi:)

bieluska kirjoitti...

You have amazing home and so beatiful...

kati kirjoitti...

Oi joi mikä kaappi. Tosi kaunista teillä muutenkin.

MK kirjoitti...

No höh, meillä on ihan sama projekti edessä, meilläkin on vanha kaappi verannalla odottamassa siirtoa olohuoneeseen tv-kaapiksi! Täytyykin vaan ottaa ne mitat ensin... Ei vaan, pitäisi kyllä mahtua, kaappi on sen verran leveä. Isäni lupasi tehdä hyllyt kaappiin telkkua ja muita systeemeitä varten. Ihana kun saa telkun piiloon!!