perjantai 8. lokakuuta 2010

Kukkuu! :)

Ai että kun oon nyt tyytyväinen itteeni!
Istuin tähän koneelle ja tuli semmoinen olo että nyt sen teen - kirjoitan miun blogiparkaan joka on ollut unholan rojukopassa ainakin kuukauden.

Meidän syksyssä on ollut paljon touhua, lasten synttärit, sadonkorjuuta, hevoset on palanneet laitumilta talliin ja kesäpossut palautettu sikalaan. niisk :(  Tytöt aloittivat kumpikin kerhon ja ovat tykänneet kovasti.

Iltojen pimetessä olisi toiveissa saattaa alakerran remontti loppuun niiltäosin mitä jäi keväällä kesken. Pientä maalausta ja näpräystä siellä vielä olisi. Pikkuhiljaa on sinne hankittu kalusteita, viimeisimpänä sain siskolta pesuhuoneeseen aivan jumalaisen täydellisen, ajan moukaroiman puisen penkin. Siitä tosin puuttui yksi jalka mutta äkkiäkös sitä penkkiin yhden jalan... :D Pitääkin päiväsaikaan käydä kuvaamassa tämä kaunokainen.

Muutoin ei meidän hujanhajan huvikummussa ole ihmeitä sisustuksellisia muutoksia tapahtunut. Mummolameininki jyllää edelleenkin - haaveilen puisista lankkulattioista (joista on turha edes puhua) sekä muutamasta tapetti uudistuksesta (nekään ei tuu kuuloonkaan) Joten on tyydyttävä vatkaamaan vanhoja tavaroita paikasta toiseen ja haaveilemaan :)

Pihalla aloitin keväällä suuren "projekti kukkapenkin". Se oli koko kesän kesken - ja on edelleen. Tuskastuin sen valmiiksi saamattomuuteen toissaviikolla ja hätäpäissäni aloitin uuden "projekti kukkapenkin", joka on laajuudeltaan vähintään yhtä iso, ja sekin kesken! Voi elämä! Toivottavasti sataisi äkkiä lunta ja peittäisi nuo projektit alleen. Keväällähän ne sieltä sitten löytyy. Ompahan hyvät pohjatyöt tehty, pääsee kasvien laittoon sitten ajoissa. Sitäpaitsi tää kesä oli niin kuuma ja kuiva, että jos mie olisin jotain erehtyny istuttamaan, niin varmasti olisvat mennyttä miun kastelulla...

Tässä on muutamia sekalaisia kuvatuksia, ettei mee ihan tekstin tokutteluks.

Ihanan kuulaita syksypäiviä teille, YRITÄN palata PIAN!







25 kommenttia:

Kirsikka kirjoitti...

Niistä lautalattioista täälläkin vain haaveillaan. Tosin nykyiseen kotiin niitä ei tule, mutta siihen seuraavaan ehkä sitten...Toivottelen täältä oikein mukavia syyspuuhia sinne :) Meilläkin asuu yksi tosi innokas pikku kerholainen, harmi kun sitä on vain kahdesti viikossa.

pioni kirjoitti...

Kukkapenkkiprojektit kypsyy hyvin talven aikana, on aikaa selailla kirjoja ja lehtiä ja kun kevät saapuu ja routa sulaa, ollaan heti valmiita toimimaan;)

Mari kirjoitti...

Uppoutuneet blogisi lukijat jaksavat kyllä odottaa päivityksiä, joten ei hätää.. :) Lunta odotellessa ;)

Esmeralda kirjoitti...

Kauniita kuvia! Ihastuttava väri tuossa toisen kuvan helmipaneelissa. :)
Kyllähän niitä puutarhahommia ehtii sitten keväällä tehdä taas uudella innolla.

Aurinkoista syksyä!

aNNa kirjoitti...

Täälä minäkin ..uusi lukija joka on ehtinyt kahlata blogisi läpi uutta tekstiä odotellessa :)

Ihan samoja remonttihaaveita ku täälläkin ..toivottavasti ne joskus toteutuu :)

Kivaa viikonloppua!

Marianne kirjoitti...

Ja mikäs täältä löytyikään, ihana uusi odotettu bloggaus!
Oli oikein mukavaa lukea kuulumiset :)

pikku-pihlaja kirjoitti...

Ihanaa että ette oo unohtanu! :)

On vähän kaivellu kun ei oo saanu aikaseksi kirjoittaa. Muitten blogeja käyn sillointällöin kurkkimassa, ja niistä saa hyvän mielen ja paljon uutta haaveiltavaa.

Ostin kesällä uuden kameran, enkä oo oikeen vielä rakastunu siihen. Kuvien otto siis vähän tökkii, pitäisi kai tarttua ohjekirjaan...

Tänään on ohjelmassa illalla pienimuotoista juhlintaa, lapset ovat lähdössä mummon luokse yökylään. Lähdenkin tästä seuraavaksi pakkaamaan tavarat valmiiksi lähtöä varten :)

Miia kirjoitti...

Minäkin pomppasin, kun näin blogisi päivittyneen. :) Voi, tuo teidän kuisti on niin ihana. Tuota seinien sävyä jaksan vaan ihastella.

Iida Emilia kirjoitti...

Olipa ihana lueskella Pikku Pihlajan kuulumisia, ja ihailla taas kuvaustaitojasi! :) Teillä on niin hurmaavaa!

Pirtsakoita syyspäiviä sinne!

Linda kirjoitti...

joo lukijalistalla ollaan ja ehdinkin jo miettiä, että joko tämä(kin) blogi loppui, hyvä ettei! :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa, että palasit! Kaivattu on...kuvia, juttuja ja ihania ideoitasi. :)

Minttu

Janica kirjoitti...

Kyllä täällä jaksetaan odotella päivityksiä...On tuo ihana tuo teidän kuisti, todella ihana tuo seinämaalin väri. Ja nuo hepat myös, ihania, oma tekemät???

Niinu kirjoitti...

Ihanan värikkäästi on tytöt puettu:) Kiinnitti heti huomioni!
Ja niin ihania kuvia,pitkästä aikaa,mutta onneksi kuitenkin:)

Kirsi kirjoitti...

Teidän talossa on ihana tunnelma, osaat kuvata sitä kauniisti.

Kirsi

Sarppu kirjoitti...

Kiva kuulla sinusta taasen ja ihania kuvia jälleen, tulehan pian taas kertomaan kuulumisia ♥

Outi kirjoitti...

Kukkuu! Ihanaa ettet ole lopettanut bloggaamista!

Krisse kirjoitti...

Krisse sunnuntain lukusilla..

Erjuska kirjoitti...

Ihania kuvia; pelargonia ikkunalla ja varsinkin nuo ihanat hepat. Ovatko keppihevosia?

Sinulla on kiva blogi : )

Anonyymi kirjoitti...

Olipas kiva yllätys, kun kurkistin tänne :) Ja innolla odottelen uusia kuvia/juttuja.
Meillä jo ensi räntäsade saatiin äsken...
-Paula-

pikku-pihlaja kirjoitti...

On kyllä mukava lukea pitkästä aikaa teijän kommentteja. Oon kovasti otettu että jaksatte odottaa ja lukea näitä harvaksiin tipahtelevia postauksia :)

Verannan seinät maalattiin tarkoituksella vähän tummemmalla kesäisin esiintyvän järkyttävän kärpäsongelman takia. Ei näy paskat seinissä niin helposti :D
Oon itekkin tykänny sävystä.

Keppihepat tytöt sai synttärilahjaksi viimevuonna, ovat käsityötä, mutta ei miun tekemiä. Ne on niin hauskat :D Synttäreiden kunniaksi vähän koristeltiin kotia viirinauhoin ja hepat pääsi eteiseen toivottamaan vieraat tervetulleiksi.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä vaan on kurkittu JOKO olis uutta kuulumista, ja nyt OLI parikin postausta! Kyllä me odotamme, vaikka paussia pitäisit=)
Ihanaa että jollakin toisellakin on kukkapenkkiprojektia ....kirpakkaa syksyä lännestä !!!!

Anonyymi kirjoitti...

Hellou! mukava päivitys sinulla :) Miekin olen juttujasi kaipaillutkin! Teillä näyttää niin kodikkaalta♥ Voisinko udella että mistähän teidän peilikaappi on hankittu, moniko ovinen on kaikenkaikkiaan? Syysiloa toivottelee Reetta

pikku-pihlaja kirjoitti...

Heips!

Meijän eteisen peilikaappi on ikeasta :) Oli kokoonsa nähden edullinen ja ihan somakin. Se on jotain puun näköistä levyä, ei siis oo kokopuinen. Kolmiovinen on, kahden takana on vaatetanko ja hylly alhaalla, yhden oven takana hyllyt, joissa on hyvä säilyttää koreissa hatut hanskat ja sensemmoset pienet jutskat.

Muistaakseni sen sai valita että mihin kohtaan tuon peilioven laittaa.

Vetimet vaihdoin toisiin, kun ne alkuperäset oli semmoset pienet mustat rimpulat.

Näyttää olevan edelleen myynnissä ikeassa, värin ovat vaan vaihtaneet valkoiseksi. Hintana 179e

Anonyymi kirjoitti...

kiva kun uusia juttuja! :)
Mukavia syyspäiviä!

Milana kirjoitti...

OIH; miten UPEITA Kuvia TÄÄLLÄ!!!!! AIvan silmiä hivelee katsella; niin aitoa ja kaunista ;)