tiistai 21. joulukuuta 2010

Lomalta palattu!



 Mukavaahan meillä taas oli, päästiin kahdestaan hetkeksi irti arjen kuvioista. Hiljaista oli vielä laskettelukeskuksessa, mutta sehän ei meitä haitannut. Nyt sitten jaksaa ottaa vastaan jouluhärdellin ja tyttöjään sitä olikin jo kauhea ikävä :)

Ompeluhommista senverran että päätin laittaa pillit pussiin, enkä edes yritä nyt liikaa niiden kanssa. Kaikki ajoissa tulleet tilaukset sain matkaan. Muutamista oli puhetta että jos ehtisin tälleviikolle postittaa, mutta pahasti rasitusvammainen ranne kiukuttelee taas siinnämäärin että unohdan hetkeksi tuon ompelukoneen. Käsi on ollut kipeä - välillä vähän vähemmin ja välillä täysin pois pelistä - jo kaksi kuukautta. Kolme keskimmäistä sormea ei toimi ja ranne on kuin tulessa. Se on kuvattu ja kuun lopussa olisi aika ultraukseen. Toivottavasti vika löytyy ja se pystytään parantamaan. Alkaa hermo mennä tuohon särkyyn ja toimimattomuuteen. 

Nyt lähdetään tyttöjen kanssa Mummin luo paistamaan jouluksi karjalanpiirakoita! Rypytyksistä saattaa tulla tänään hieman omintakeisia ja toispuoleisia... Onneksi pikkurilli ja peukalo toimii vielä ;)

Mukavia päiviä kaikille, yritän vielä palata ennen joulua :) 








17 kommenttia:

sandra kirjoitti...

Wow ! Ein Wintertraum ohne Gleichen ! Und so tolle Bilder !
Lg Sandra

Nipsu kirjoitti...

Kerrassaaan IHANIA kuvia, ihanaa talvifiilistä!

Sarkka kirjoitti...

Komeita on maisemat.
Koitahan lepuuttaa rannetta edes joulun ajan. Nää rasitusvammat ainakin tuppaa olemaan turhankin pitkäaikaisia...

Unknown kirjoitti...

wwwwwooooowwwww!!!!!!!!!
ir is a dream!!!!!!
kisses
simona

Elämän Helmiä kirjoitti...

Mahtavia kuvia!
Mukavaa viikkoa!
-päivi-

PikkuBertta kirjoitti...

Ouu...ihania tunnelmakuvia...

Kaunista ja tunnelmallista joulunaikaa:)

Outi kirjoitti...

IHANIA KUVIA!
Hyvää Joulua ja pikaisia paranemisia kädelle!

anrinko kirjoitti...

Kauniita kuvia!!!
Ja mä tuossa just muistin että unohdin kokonaan hoitaa sen maksun...huoh.
No, katsotaan jos sun käsi tulee paremmaksi, niin voisin sitten vieläkin sellaista sydäntä tilata.

Mari - Somasti kirjoitti...

Mitä kuvia!! Wau!

Raffaella kirjoitti...

I'm dreaming of a white Christmas!!!

Iibu Biibu kirjoitti...

Mielettömän kauniita kuvia täällä :)
Toivottavasti ranne paranee, muista lepuuttaa
terkuin Biibu

Tuuli kirjoitti...

Uskomattomat maisemat ja hienot kuvat!

plakatowka kirjoitti...

what a lovely winter :)

Arja kirjoitti...

Kauniita kuvia:-)
Oikein rauhallista Joulua teille<3

Sari. kirjoitti...

Kauniit on kuva, ihana tunnelma ♥

"Joulu vanha, ikuinen
aina yhtä kultainen,
kaunis, herkkä, hempeä,
pyhä, lämmin, lempeä."

Ihanaa joulua ♥

kehrä kirjoitti...

Ihana blogi täynnä kaikkea kaunista, klikkasin lukijaksi. :) Ihanaa Joulua!

Leena Lumi kirjoitti...

Hulluna lumeen ja talveen olen monenmoisia kuvia nähnyt, mutta tässä sarjassa pari ylittämätöntä! Hyvä sinä!