tiistai 8. maaliskuuta 2011

Hyvä mieli -

tuli näistä Etelä-Karjalan keskussairaalan vastasyntyneiden osastolle valmistamistani kauratyynyistä.

Tuttavani kotipaikkakunnaltani teki hienon työn ja keräsi osastolle muhkean kasan vaatteita vastasyntyneille. Miulla ei ollu vaatteita lahjoittaa mukaan, kun kaikki tyttöjen pienet vaatteet ovat kierrossa, mutta muistin että silloin neljä vuotta sitten itse vieraillessani kyseisessä paikassa olivat lämmitettävät kauratyynyt vähän surkukunnossa. Itselleni olivat kullanarvoisia kipeiden rintojen hautomiseen ja auttamaan maidonnousua. Myös tyttöjen kantapäitä noilla lämmitettiin ennen verikokeiden ottoa. Ompelin sitten kasan kauraisia sinne lahjoitettavaksi, yhteiseen hyvään :)

Kaurapussit kuten muutkin sairaalan tarvikkeet ja jopa vauvojen vaatteet lähtevät kuulema helposti äitien mukaan kotiin, mikä on  miusta aikas pöyristyttävää. Siksi painoin pusseihin tekstit muistuttamaan että ne ovat sairaalan omaisuutta ja tehty kaikkien äitien ja vauvojen hyväksi. Ei kellekkään kotiin vietäväksi. Toivottavasti toivomustani kunnioitetaan ja pussit kestävät sairaalalla. Jos näitä näkee jonkun kotona, niin rankat nuhteet kehiin! :) 

Pienestä hyvästä teosta sai tekijä niin hyvän mielen!











 Niin, Ja parhainta Naistenpäivää meille kaikille IHANILLE, PARHAILLE, KAUNEIMMILLE, TEHOKKAILLE ja ÄLYKKÄILLE naisille!!

Ollaan myö päivämme ansaittu ! :)

47 kommenttia:

Pieni Lintu kirjoitti...

Kaunis teko!!!

LODE kirjoitti...

Aivan ihana ele, toivotaan, ettei ne lähde kenenkään mukana. Osuva naistenpäiväpostaus, tuo oli naisen teko. Ihania. =)

mira kirjoitti...

tosi kivoja ja varmasti tarpeellisia!

Nipsu kirjoitti...

päivän piristys!
ihanat, kauniit, hauskat pussukat!
*hyvä mieli* tuli mullekin, vaikken ole osallistunut tähän hommaan ;)

Ruusa kirjoitti...

Ihania ja varmasti tarpeen juuri siellä minne menevät. :)

Janna kirjoitti...

Tosi hieno idea ja toteutus!

Tingeling-Maija kirjoitti...

Ihania ♥ Valloittavia ♥ Arvokkaita ♥
Ihanaa naistenpäivää!

mizyéna kirjoitti...

Olipas kaunis ja tarpeellinen teko!! Ihania!

Josubettiina kirjoitti...

Todella ihana postaus! kultainen ajatus ja teko. Hyvää naistenpäivää! :)

Kaisa kirjoitti...

Hyvän mielen postaus.Hyvää naistenpäivää sinullekin.

PikkuBertta kirjoitti...

Aivan ihania ...ja mikä parasta,menee tarpeeseen ja eleenä hieno:)

Ihanaista naistenpäivää:)

Anonyymi kirjoitti...

Vau mikä teko! Hienoa! :) Hyvää naistenpäivää kaikille!

Katri kirjoitti...

Ihania! Ja kuinka kaunis, hieno teko! Kaunista naistenpäivää!! :)

Teija kirjoitti...

Teitpä ihanan teon! Ihanaa naistenpäivää sinne myös! :)

Sufferiina kirjoitti...

Todella hatun noston arvoinen teko!Ja kauniitakin ovat :)

♥ maaria kirjoitti...

Olet kyllä ihana! ♥

-Hanna- kirjoitti...

Tosi kivoja ja tosiaan siinä saa kaksi kärpästä samalla iskulla kun ompelee näitä hyvän mielen ompeluksia. Tulee itsellekkin hyvä mieli ja mikä tärkeintä myös muille <3 Itsekin viimeaikoina oon ommellut muutamia pieniä lahjotusjuttuja.

MINNA kirjoitti...

Ihana idea ja pirteistä kuoseista tehtyinä tyynyt ilahduttavat vielä monia ;O)

Anonyymi kirjoitti...

Olipas kivoja ja ihana lahja sairaalalle menevät varmasti tarpeeseen:) Kivaa naistenpäivän jatkoja t. Jaana

Tuija kirjoitti...

Ihana idea tuo vaatteiden keräys sekä nuo kauratyynyt. Ja viestikin oli hyvä!

Ihanaa naistenpäivää

-Tuija-

allidaalia kirjoitti...

Ihana teko!
Kauniita kauratyynyjä. Hyvää Naistenpäivää!

Intianminttu kirjoitti...

Kiva idea ja kaunis ajatus sekä erinomainen toteutus! Hyvää naistenpäivän iltaa!

Anonyymi kirjoitti...

Aivan mahtavaa! Kiitos kun välität :) Olisipa sinunlaisiasi enemmän tässä maailmassa...

Hyvää naistenpäivää!

terveisin, Titi

Anonyymi kirjoitti...

Ihanan kaunis teko, tippa tuli linssiin <3 Tällaisia tekoja maailma tarvitsee!

sarppa kirjoitti...

Voi kyllä sie Meke sit oot niin taitava ja hyväsydäminen ihminen! Tosi kauniita ovat ja varmasti tarpeeseen menevät!

Anniina kirjoitti...

Ihana idea, hyvä teko ja kauniit pussit! Hattua nostaisin jos sellainen olisi :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihana teko ja ihanat pussit! Oot aika ♥

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos vielä kerran tätäkin kautta. Kaurapusseja ihasteli kovasti myös sairaalan henkilökunta, sanoivat että näin kauniita kaurapusseja ei ole ollut vielä ikinä. Tuottavat varmasti iloa monelle!
T: Päivi

Jadelmina kirjoitti...

Ihanat värit! Nyt kelpaa naisten ja lasten synnärillä lämmitellä :) Hyvähyvä!

Taina kirjoitti...

Olet tehnyt arvokkaan ja hyvän teon♥,noita tarvii aina,sinun lämminhenkisiä ihmisiä maailam tarvitsee,olet kultainen ihminen,kun arvostaa muita,tekemällä hyvää♥..

Anonyymi kirjoitti...

Hienosti tehty♥ Kaltaisiasi sydämellisiä ihmisiä tämä maailma tarvitsee :) KIITOS vauvojen ja äitien puolesta !!! t.Reetta♥

Pikku-Pihlajan Merja kirjoitti...

Ihania kommentteja, ihan herkistyin kun luin - Kiitos kaikille!

Uskon että hyvä kiertää, kun autat toista, saat itsekkin hyvää mieltä ja joskus se hyvä teko palaa jossain muodossa luoksesi :)

Suuri kiitos tästä tempauksesta kuuluu Päiville, joka tän ideoi ja toteutti. Ne vaatteet tulivat varmasti tosi tarpeeseen. Huippu homma pienen vauvan äidiltä! Ei miulla olis tuossa vaiheessa paukut riittäneet moiseen hyvään tekoon. Että kiitos vaan kaikkien puolesta itsellesi Päivi! - Ja tietysti kaikki jotka vaatteita lahjoittivat ansaitsevat suuret kiitokset! :)

pioni kirjoitti...

Aivan ihana ajatus ja teko naistenpäivänä!

Hanna kirjoitti...

Ihana postaus <3
Itsellekin tuli heti tarve ilahduttaa muita.

Miten teet tekstit? Itse olen käyttänyt tulostettavaa ja silitettävää siirtokuvapaperia mutta en ole laatuun tyytyväinen. Minulla tulee aina käytössä pinnasta hilseilevä.

La Vikinga kirjoitti...

Beautiful pillows!!!!!

Charlotta / Sweden

hiphei.vuodatus.net kirjoitti...

Mielettömän ihanasti ajateltu! Ja pussit ovat vielä niin kauniitakin. <3

Lenni kirjoitti...

Oi miten kauniita kaurapusseja, noin nättejä en ole vielä koskaan nähnyt :)

Janica kirjoitti...

Kauniita! :) Varmasti sairaala on enemmän kuin kiitollinen noin hienoista kauraisista.

Heidi - omankodinonnea kirjoitti...

Voi miten ihana teko!!! Meidän toinen kasostyttömme oli tuolla teholla ensin nelisen kuukautta, loppujen lopuksi osastolla 1v2kk:tta ja kylläpä silloin ihan vastasyntyneenä ne kaurapussit lämmitti ihanasti pikkuisen kipeää masua. Niitä oli vain tosi vähän silloin, joten ihana juttu tämä!<3

Löysin juuri blogisi ja liityin lukijaksesi:)

Anonyymi kirjoitti...

Ihania kaurapusseja ja tosi kaunis ele. Tuli tosiaan itsellekin hyvä mieli vaan ajatuksesta. :)
-Tiitu

Susanna kirjoitti...

Ihania, kauniita. Minunkin mielestäni. :)

LauraK kirjoitti...

Suloisia kaurapusseja! Ja ihana ajatus ylipäätään!

Blogissani on sinulle tunnustus!

Resteam kirjoitti...

Hieno idea ja upea toteutus :)

anpali kirjoitti...

Hieno idea ja niin nättejäkin!

H / Lumimäellä kirjoitti...

Voih, arvostukseni on suuri!! Toivottavasti ihmiset ymmärtävät olla viemättä niitä kotiin.

Olet toteuttanut kauratyynyt hyvin kauniisti. Niistä on varmasti paljon hyötyä ja hyvää mieltä sairaalassa.

P.S. Sinulle on tunnustusta Lumivalkeaa-blogissani!

Julienne kirjoitti...

Tosi ihana idea ja varmasti tuovat hyvää mieltä vielä monelle.
Tyynyt jo näyttävätkin syötävän hyviltä :)

Hyvä mieli jäi.

Anonyymi kirjoitti...

Hienoja pusseja ja tosi hieno Blogi:)
T: Tänne eksynyt ja jatkossakin poikkeava:)