maanantai 17. marraskuuta 2008

Parasta pitkään aikaan...

on tämä meille viikonloppuna kotiutunut ikivanha pöytäkaunotar. Oon ettiny muutamia vuosia vanhaa pöytää meille olkkariin ja nyt tyttöjen kasvaessa on tullut haave että löytäisin semmoisen oikeen ison missä mahtuisi lapsetkin touhuilemaan. Katellu oon huutiksesta ja kierrätyskeskuksista sekä joistakin lähialueiden vanhojen tavaroiden myymälöistä. Ja onhan niitä ihania vastaan tullut, mutta monella on myös se hinta tosi ihana... Ajattelin etten hätiköi, kyllä se meidän pöytä jokupäivä tulee vastaan ja se päivä oli viimeviikolla. Siskon miehen kautta tämä löytyi ja oli ihan ilmasta kaatopaikkatavaraa!



Harmittaa kun en tohkeissani ottanut siitä kunnon kuvaa ennen kun maalasin sen. Alkuperäistä väriä en tiedä, päällä oli ainakin kaksi maalikerrosta, joista päällimmäinen oli hennon mintunvihreä. No, nyt se on valkoinen. Kulmat hioin auki ja sieltä näkyy somasti myös sitä mintunvihreää maalia. Myös kannessa olevat raot jätin maalaamatta että ihana rosoisuus säilyy. Niin ja jalathan olivat pitkät kun oli toiminut aiemmin ruokapöytänä. Niitä jouduin lyhentämään ja pöydästä tulikin paljon kauniimpi. Pitkät jalat kapenivat alaspäin tosi paljon ja massiivinen yläosa sai sen näyttämään hieman rimppakinttuiselta.


Mutta, pidemmittä puheitta tässä hän on, täydellinen kumppani vanhalle lastensängylle....




Kuskasin myös verannalla majailleen vanhan pöydän olkkariin, koska verannalla ei ole talvisin mitään lämmitystä ja pelkään että menee kosteassa pilalle.

31 kommenttia:

kotiäiti kirjoitti...

Ihana pöytä!! miten joku voi tuollaisia kaatopaikalle raskia laittaa.. mutta niinhän se on että toisen romu on toisen aarre! :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihana! Hyvää kannattaa odottaa...

t. HeidiM

Teke kirjoitti...

On se kaunis.
Kyllä kannatti. Kaikki vaiva :D
Ja mennyttä se olis ollu tän talven jälkeen.
Mut onneksi sai uuden elämän.
Oon kyllä vähän kateellinen kun se on noin hyvän näköinen.

Anonyymi kirjoitti...

Ihana blogi! Tänne tulen varmasti vielä uudestaan kurkistelemaan mitä ihanaa olet saanut tehtyä!

Elsa kirjoitti...

Voih ja aih! Se on KAUNIS, onnistuit hyvin maalauksessa, kivasti kuluneen näköinen, eikä liian laitettu ja maalattu. Siinä on jäljellä sitä ajanpatinaa.

Minäkin ihmettelen, miten tällaiset aarteet joutuvat kaatopaikalle, mutta onneksi Sinä pelastit sen!

Unknown kirjoitti...

Ihana pöytä odellakin:)) En ymmärrä ihmisiä jotka tuollaisia pois heittävät viemättä kirpparille yms.... Onneksi pöytä pääse arvoisellensa paikalle:)

Heidi kirjoitti...

voi miten ihana pöytä! Meillä on myös pöydän etsintä meneillään, vielä ei oo tullu vastaan sopivaa, mut eipä tässä kiire :)

Minäkin voisin haluta pelastaa tuollaisen jostain meidän kotiin :D

Hanna kirjoitti...

Ihana pöytä ja muutenkin niin kauniita kuvia.

Matroskin kirjoitti...

Blogissasi on aivan ihania kuvia.

Anonyymi kirjoitti...

Ihanan näköistä ja pöytä sopii teille täydellisesti.
t.Laura

Unknown kirjoitti...

Ai, mikä ihana löytö!!!! muutenkin leppoisan rauhallista tunnelmaa olkkarin kuvissa. Ilo katsella!

Anonyymi kirjoitti...

Upea pöytä, teillä on ihana olohuone!Onko teillä telkkari olohuoneessa? Yritän aina bongata telkkarin häivytys vinkkejä=)Terkuin, Ninni Espoosta

mimosamamma kirjoitti...

Heissan!
Voi hyvänen aika kun teillä on kaunis koti! Pöytä on täydellinen ja päässyt oikeaan, sille kuuluvaan kotiin:) Menen vielä ihailemaan olohuonettasi:)
Terkuin Marja

Pikku-Pihlajan Merja kirjoitti...

Kiitos pöytäkehuista!

Oon kyllä ollu ihan tohkeissani tuosta kapistuksesta ja huokaillut vähän väliä kuinka siitä tykkään... :) Ihanaa kun haaveilee pitkään jostain ja päässä muodostuu kuva minkälainen, tässätapauksessa pöydän tulisi olla ja viimein saa juuri semmoisen mitä on himoinnut!

Joku kyseli telkkarista... No, se on tietysti olohuoneen siinä nurkassa, mikä ei näy missään kuvassa... :D Eli piilotusvinkkejä tännekkin kiitos! Oon salaa haaveillut uudesta lituskasta telkkarista sekä mummin aitassa olevasta isosta vanhasta valkoisesta vaatekaapista... Tää on siis haavetta josta en oo tosiaan ees uskaltanu miehelle puhua. Ehkä joskus... ;)

Anonyymi kirjoitti...

Moi!
Laittelin sulle sähköpostia, mutta huolettaa, et liekö tullu perille.. Vastaatko jotain pliis, ni en turhaan sydän karrella oottele.. (hiukan hätäinen.. eeei) Vaik niinku että ei oo tullu postia, tai et tuli mut harkitsen tai.. joo, ehdottomasti! Jee..
T.Hanna

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis pöytä! Kuulin blogistasi Jantiinalta ja päätin tulla kurkkaamaan. Ja kuka jäikään lukemaan ja ahmimaan kaikki kuvat yhdellä kertaa. Mitä ihanuuksia täältä löytyikään. En normaalisti näihin aikoihin netissä istuskele, mutta nyt on niin tukkoinen olo ettei nukkua saata. Saisinkos laittaa sinut omalle suosikkilistalleni?

Hanna-Maria kirjoitti...

Kaunis pöytä!! Minä olen myös yrittänyt pitää silmät apposen auki, jos vastaava kaunotar tulisi vastaan ja kävisipä myös tuollainen tuuri!! Toisen romu on toisen aarre, niinpä niin. Kyllä kannatti malttaa mielensä, onnistuisipa se minultakin.. :)

Hanna-Maria kirjoitti...

Luinpas vielä läpi muidenkin kommentit ja tuo telkkarinpiilotusoperaatio puhututtaa varmaan monessa perheessä. Meillä ollaan siirtymässä tälle vuosituhannelle noiden tekniikkamötisköjen suhteen. Siinä missä mies tarkkailee wattejajahddvdfullsystemtecnologyjamitäniitänyton-akselilla, niin minä epätoivoisesti mietin, miten nuo kaikki hirvitykset voisi saada piiloon. Ehdotin tuossa viikonloppuna juuri sellaista kaiken piilottavaa vanhaa kaappia ja sain aika vinon katseen... Koitan kuitenkin sellaista uuvutustaistelua, on meinaan ennenkin toiminut :)

Teke kirjoitti...

Eikä se telkkari ees mitenkään ruma kapistus ole, eihän?
Ja ihan kivasti se tuossa tönössä nököttää Ikean lasiovikaapin päällä :D
Ei miusta ainakaan yhtään hullumman näköisesti. ;D

xx kirjoitti...

Pöytä on kyllä tosi kaunis.. Ja kovin on kaunista teillä muutenkin :)

Heini kirjoitti...

Aivan ihana pöytä!! ja voisiko enää paremmin sinne paikalleen sopia. ♥

Tosi kaunis on koko olohuone!

maalaistyttö kirjoitti...

Voi ihanuus mikä pöytä! Löytäspä itekki joskus jotain ihanuuksia ihan ilmatteeksi.;) Tosi tunnelmallista ja kodikasta teillä näyttää olevan.

Anonyymi kirjoitti...

Miten joku olisi raaskinnut tuollaisen aarteen kaatopaikalle heittää, onneksi sinä pelastit sen ja annoit sille uuden kodin=)
Kauniisti olet sen maalannut ja kuluttunut reunoja.

Karita

ilona kirjoitti...

Ihana pöytä ja muutenkin koko koti teillä,ei voi kuin huokailla ja ihailla sinun kekseliäisyyttä ja tarmoa:=)

Hannukka kirjoitti...

Kyllä kannatti odottaa!

Hanna kirjoitti...

Jopas on kaunista kodissanne! Ensivisiitillä blogissasi, eikä varmasti viimeisellä!! :)

Anonyymi kirjoitti...

Tulin vaan kattomaan Aletille tätä siun osoitetta ja AAAAH! Pianoman! Ja Halleluujaa! Jos saisin vielä toivoa niin Guns'n Roses ja November Rain? Kiitos!

:) Veera

P.s. Kauhee kiire ja hässäkkä koko ajan, yritän ottaa yhteyttä ihan ajan kanssa mahollisimman pian. Siihen asti... hallelujah!

Sarppa kirjoitti...

En voi muuta kuin ihastella, upea pöytä..tai pöydät tai koko koti..

tina kirjoitti...

Vaude mikä pöytä!Ois sopinut meillekin;0)

Sari kirjoitti...

Tosi kaunis olohuone ja tuo pöytä, aivan ihana! Tykkäsin tuosta sepia-kuvastasi muuten tosi paljon. Siinä oli kaunis tunnelma.

Minttu kirjoitti...

Oih ja voih kuinka ihana, todella ihana, todella! Kyllä onni on sinua potkaissut, että tuollainen vain löyty ja vieläpä tutulta. Olet tuunannut sen todella hienosti, teillä on aika iso olkkari kun noin iso pöytäkin mahtuu! Olohuoneenne näyttää todella kivalta ja tunnelmalliselta.