tiistai 11. tammikuuta 2011

Raikastusta

Koti olisi jotakuinkin riisuttu joulusta ja roudattu esille vanhat "kevätkamat" Nyt sitten vaan niitä narsisseja ja helmililjoja odotellessa... :)

Oon seikkaillu tässä lähiaikoina kaikissa ihanissa blogeissa ja erehtynyt siihen vanhaan, huokailemaan miten ihanan seesteistä ja mukavanoloista elämä toisilla on. Ihania vaatteita ja ihania koteja. Kaikki näyttää niin hyvältä. 

 Niin - Näyttää.

Sen kun muistaisin. Mistä sen voi ikinä tietää kuinka pielessä asiat on vaikka kuinka näyttää hyvältä. Turhaa ja ahdistavaa kadehtimista. Pitäisi olla onnellinen siitä miten asiat itsellä on. Ja niinhän mie oonkii.

Mie en vaan täällä maalla voi hypätä "kaupunkilaisten" puitteisiin. Pukeutua aamulla nätisti, lähteä töihin, tai viettää kaupungilla vapaapäivää.

Täällä vedetään päälle käytännölliset, yleensä eiliset, vähän jo tallilta haisevat vaatteet päälle jä lähdetään hommiin. Välillä pistäydyn kotona haukkaamassa jotain ja pyörittämässä ehkä koneellisen pyykkiä. Tätä jatkuu iltaan saakka, joka päivä, ilman viikonloppuja. Kaikki päivät suht samanlaisia.
Eläimen ehdoilla ja suurinpiirtein kellontarkasti.

Välillä se vaan puuduttaa - ja pahasti.
Väkisinkin joskus miettii, minkälaista se olisi jos viettäisi semmoista "tavallista" elämää? Illat olisi vapaita jo ehkä neljän jälkeen, silloin kun en ite oo vielä ees lähtenyt iltatöille, pääsisikin kotiin? Eikä vasta puoli seittemän jälkeen. Ja olisi aina vapaat viikonloput joita odottaa, eikä yhtä pitkää viikkoa koko elämä, ennenkuin seuraava vuosilomanpätkä koittaa. Tiiänhän mie että tavan töissä kävijöiden on tehtävä kaikki kotityöt illalla, mie voin osan tehdä niistä päivällä, silloin kun sopiva rako sattuu. Ja lapset saavat kasvaa kotona.

Moni kaupunkilainen taas kadehtii maalaiselämää. Saa tehdä työtä kotona, saa pitää lapset kotona. Eläimiä ja omaa rauhaa. Voi kun voisi hetkeksi vaihtaa jonkun kanssa!

Sellainen se on tuo ihmismieli, aina näkee ne parhaat asiat toisten elämässä. Ikinä et nää sinne verhon taakse niitä surkeita juttuja. Ja senkin mie tiiän että loppujenlopuks miusta ei olis kaupunkilaiseksi, niin pinttynyt tää maalaiselo on meikäläiseen. (ja paskanhaju ;)

Miun blogissa ei nähdä kauniita vaatteita eikä kerrota kahviloiden leivostarjonnoista tai vertailla kuntosalejen tarjontaa. Onneksi niistä voi lukea kumminkin muualta :) Jollekkin tää miun blogin maalaismeininki on ehkä yhtä eksoottista, kun miulle seurata jonkun kaupungissa asuvan kanssasisaren blogia. 

Joten nyt voinkin lähteä tästä hommilleni kun
on vähän ajatuksia selkeytetty kirjoittamalla ja ajattelemalla.
Välillä tekee ihan hyvää listata mielessä noita onnellisuusasioita. Mikä se sitten on oikeesti tärkeetä siinnä omassa elämässä :)

Tänään on aamu aloitettu sillä.







37 kommenttia:

Lenni kirjoitti...

Olipa ihana postaus! Ja niin tosi! Itsekin usein ajattelen, että voi kun asuisin maalla - tai voi kuin saisin olla kotiäitinä, ja voi kun voi kun. Kun asiat oikeasti ovat erittäin hyvin näinkin. Sitä vaan romantisoi toisen elämää. Löysin ihanan blogisi sattumalta jonkun toisen blogin kautta. Kauniita kuvia ja mukavia kirjoituksia. Tulen taatusti toistekin :)

Nipsu kirjoitti...

puhut täyttä asiaa! itsekin katellisena olen lukenut ihamia, kauniita blogeja ja miettinyt, miten ihmisillä on aikaa, osaamista kun kuitenkin töissä käydään ja lapsiakin on liuta. olen myös monta kertaa miettinyt, miten ihanaa maalaiselämää elät, saat olla kotona ja hoidella lapsia ja eläimiä :) eikä se tietenkään aina mitään tukka liehuten ratsastelua kukkulalta toiselle ole :) tehkäämme siis omasta olemisestamme ihanaa ja yritetään nähdä niissä aina se paras puoli. Nim kaupunkilainen, josta tulee tulevaisuudessa maalainen :)

kehrä kirjoitti...

Olipas ihana postaus... :)
En vaihtaisi maalaiselämää kaupunkilaiseloon sitten millään. Vuosi Helsingissä ja maitojunalla takaisin maaseuden rauhaan. Iloa päiviisi ja onnellista alkanutta vuotta!

Miia kirjoitti...

VArmaankin tosi monella on näitä samoja asioita, aina eletään sitä "sitten- kun"- elämää. Niin mäkin...ikinä ei oo kaikki täydellisesti, sitä paitsi nytkin kaipaan jotain työtä että pääsis kotoa pois. Mä en jaksais noita uhmaikäisiä rakkaita lapsia just nyt. Itte oon valinnu tämän hetkisen kotiäitiyden mutta nyt on alkanu nuppia kiristämään tää arki. Nooh, kai se taas tästä ja eipä mua kotoa kukaan tuu mihkää hakemaan, pitäähän mun itte vaivautua niitä muutoksia sitte tekemään jos niitä tarpeeksi tahdon. 30- kriisiäkin ehkä : DD Ei paljo naurata. No, joo naurattaa. Ei tätä muuten jaksais.

Suvi kirjoitti...

Niin osuvia ajatuksia!

Mullakin tämä maalaiselämä tuntuu joskus olevan vain loputonta töiden ja arjen jatkumoa.
Koti ei ole koskaan niin siisti ja kaunis kuin (kaikilla?) muilla, ja tekemäni vaatteet... noh, sanotaan vaikka niin ettei suutarin lapsilla ole aina kenkiä!
Silti tää oma elämä on se ihan paras, ja täynnä upeita asioita kun ne oikein oivaltaa. :)

~uku~ kirjoitti...

Tiiätkö, Merja, sinun blogisi on mielestäni ihan PARAS blogi koko blogistaniassa. Ihan oikeasti! Sie elät, tunnet ja olet niin aidosti (tai aidontuntuisesti) ja tää rento maalaistunnelma välittyy meille lukijoille niin ihanana. Kyllä mie nään, että takana on paljon työtä. Silkkaa puurtamista. Ja ettei joka päivä riitä paukut sisusteluun tai muuhun "kauniiseen". Postausvälikin sen paljastaa.

En itse tykkää seurata "päivän asu"-blogeja, vaikka moni tykkääkin. Niissä on minusta jotain hirveän vilpillistä. Tukka, meikki, vaatteet, koti, kaikki ojennuksessa ja niin vaan ei voi oikeasti olla. Ja joku siitä väkisin kärsii, jos äippä istuu kolme kertaa päivässä postaamassa hankintojaan, korujaan ja asujaan blogiin.

Jatka samaan malliin,
kaikkea hyvää lannantuoksuiseen elämääsi,
toivoo
uskollinen fanisi

Anonyymi kirjoitti...

Näin ulkopuolisen silmin sun kotisi ja elämäsi just kuuluvat sarjaan "seesteinen ja mukavanoloinen" :) Kauniita kuvia kauniisti ja viihtyisästi sisustetusta kodista, kaunis elinympäristö, eläimiä, käsitöitä, tekemistä, olemista. Häntä pystyyn!

Tiina kirjoitti...

Samaa mieltä edellisten kanssa,jatka samaan malliin.Paljon olen saanut ihania ideoita blogistasi.

Minna kirjoitti...

Hyvä kirjoitus!

Joskus tuntuu, että blogistania on valheellista elämää täynnä. Ei kai kenenkään koti VOI olla aina tiptop ja kaunis?
Sit sitä tulee tolkkuihinsa ja ajattelee ihan realistisesti, että itsekin silottelee mitä postaa ja miten paljon kertoo itsestään ja miettii, että mitä haluaa itsestään kertoa, mitä haluaa kodistaan näyttää ja jakaa.

Inhimillistähän se on.

Kaikille meille tulee niitä väsymisiä ja epätoivon hetkiä, jolloin ihan mikä vaan elämä "tuntuisi" paremmalta kuin oma. Ja ihan samalla tavalla tulee niitä huikaisevia onnen tunteita, kun omaa elämää ei ikipäivänä vaihtaisi mihinkään maailmassa. :D

Tää talvikausi joulun jälkeen on ainakin mulle paha, odottelen myös narsisseja ja helmililjoja. Kevättä. :D

Yks juttu vielä: aivan taivaallisen upeita ja hienoja kuvia tässä postauksessa, huokaus ihastuksesta!

Ruusunpunaisten haaveiden Sarkka kirjoitti...

Ja minä kun haaveilen niin siitä maaseudun elämästä. Tylsistyttää juuri tuo normi arjen touhu ja olis niin kiva tehdä töitä kotoa käsin ja näyttäs kotikin erilaiselta. Kahviloissa pyöriminenkin rupee ajan myötä ketuttamaan ja se syö ihmeen paljon rahaa. Olisi kiva aamusta vetää vaan verkkarit jalkaa ja nauttia rennosta työn tekemisestä ilman että pitäisi olla jotain muuta kuin mitä on. Ongelmansa itse kullakin :D

Maija kirjoitti...

Olipas todella hyvä postaus! Oon pohtinut ihan samoja juttuja.

Kaikella on puolensa eikä niitä vähän ikävämpiä puolia kai oikein näe ennenkuin ne itse kokee.

Maalaiselämän romantisoiminen on mielestäni aika huvittavaa. Annetaan kuva, kuinka maalla on niin ihanaa, on tilaa ja rauhaa ja lapsilla hyvä ympäristö kasvaa. Ne lehmänkakkaiset kumpparit rajataan vaan aina tämän kauniin kuvan ulkopuolelle.

Ja tämä blogisi kuuluu lemppareihini ehkä siksikin, ettei täällä esitellä niitä ihania vaatteita ja kahviloita jotka ovat vaan kaupunkilaisten (=Hesalaisten) ulottuvilla.

Emma kirjoitti...

Miunkin on aina vaikee muistaa, että kaunis blogi ei ole aina koko totuus elämästä :) Ja mie kyllä luen siunkin blogia välillä kateudesta huokaillen, vaikken kaupunkilainen olekaan! Kauniita kuvia ja rauhallinen tunnelma. Hyvää alkanutta vuotta!

Anonyymi kirjoitti...

Miun pitäis varmaan perustaa blogi missä näyttäisin kaikille mitä tää elämä maalla lehmien, lasten ja hevosten kanssa oikeesti on. Sen jälkeen ei tarviais ainakaan kenenkään elätellä enää niitä romanttisia kuvitelmia :D Mutta sitten.... En miekään tätä pois vaihtaisi silti. Mutta nyt tallitöihin kunhan ensin saan survottua noille lapsille ulkovaatteet päälle.
T. Johanna K.

Anonyymi kirjoitti...

Mukava postaus tämä, ihminen on siitä ihmeellinen että se osaa vaatia tiseltään just sitä mitä ei oo sillä hetkellä... Itsekin seurailen aktiivisesti (=päivittäin, jopa monestikin päivässä, heh!) blogeja ja huokailen että kun tuollakin on noin ja meillä on VAAN näin, mutta kyllä sitä sitten tajuaa että tää VAAN on se missä just meijän on hyvä olla.

Aurinkoista kevään odotusta :) -senni-

KESÄN LAPSI kirjoitti...

Nyt on ihan pakko laittaa kommenttia sun kirjoitukseen. Osui ja upposi!
Kun asuin 30v ihan kaupungin keskustassa, haaveilin maaseudun rauhaan. Nyt asun toosi maalla. Olen asunut rapiat 10v ja aika ajoin kaipaan kaupunkiin. Onneksi vain aika ajoin, sillä MAALLA ON MUKAVAA!!!!
Bloggailu on kivaa ja tänne saa tallennettua haaveita ja unelmia. Minäkin siistin ja "lavastan" kuvapaikat aina ennen ottoa. Ja hetken päästä kaikki on just niin sekaisin kuin ennekin. Tämä se on elämää ja uskon, että niin myös muilla.
Bloggaillaan, haaveillaan ja asutaan maalla ;O) Tulppaaneja odotellen. Hyvää kevättalvea!

Mi kirjoitti...

ihana postaus :). niin se vaan on että helposti romantisoi muiden elämää.

ainakin meillä ei kaikki ole niin vaalean punaista kun kuvissa näyttää lapset tappelee, isäntä tekee vuorotöitä ja on millon sattuu kotona tai viikko kaupalla jossain työreissulla, koti on toisinaan kuin kaaos jne. mutta tuskinpa kukaan haluaisi sellaista blogia lukea missä olisi kaaos tilanne käynnissä .

me itse asutaan keskustan sykkeessä ja toisinaan haluis maalle. mutta olen niin kiintynyt busseihin ja palveluiden läheisyyteen ettei maalais elämästä todellisuudessa tulis mitään.
silti voihan siitä haaveilla.

aurinkoista viikkoa sinulle.

Kirsikka kirjoitti...

Hei sehän kuulostaisikin kivalta, että saisi kokeilla toisen elämää vaikka viikon verran. Osaisi taas varmaan arvostaa sitä omakain eri tavalla ;) Välillä tympii, ei sille mitään mahda. Itse yritän nauttia pienistä hetkistä ja varsinkin tästä viimeisestä keväästä ja kesästä, kun olen kotona lasten kanssa. Sitten alkaakin ihan toisenlainen elämä, voih!

Piitu kirjoitti...

Mukava postaus ja niin totta :) samaa sitä itsekkin miettii välillä, harmittaa kun ei osaa aina itse nauttia siitä mitä on ja joskus tippa linssissä sitä kelailee, miten onnekas sitä kuitenkin on :)

tiina kirjoitti...

Asutaan ihanan onnellisina maalla ja survotaan nuo jalat niihin lantsareihin kun ei myö niillä piikkareilla osata kumminkaan kävellä. ;)
♥ tiina.

Purnauskis kirjoitti...

Monesti ajattelen samoin, tosin romantisoin maalaiselämää ja maalaiskoteja. Sellainen olisi haavelistalla. Mutta on hyvä aina herätä kateustuokioista tajuamaan oman elämän ihanuus ja onnellisuus! Onnellisia ajatuksia sinulle!

ps. Löysin blogisi aivan sattumalta, todella suloinen blogi onkin!

Jasminella Finland kirjoitti...

Hyvä kirjoitus! Ja loppuipahan hetkeksi mulla se "kadehtiminen", oikeastaan en haluakaan tulla askareilta vasta puoli seitsemän kotiin vaan tämä 8-16 päivätyö viikonloppuvapaineen alkoi kuulostaa ihan fiksulta meikäläiselle :D Miksi se onkin ihmiselle niin vaikeaa nauttia tästä hetkestä,siitä mitä nyt on tarjolla. Toisaalta se, ettei ole täysin tyytyväinen ohjaa toki kurottamaan kohti niitä haaveitaan. Minuakaan ei kiinnosta koru ja päivänvaate -postaukset. Ei niihin kuitenkaan ole koskaan varaa enkä kuitenkaan näyttäisi niin tyylikkäältä ikinä - se ei vaan ole luonnollisella tavalla osa minua! Mutta kuvat kodista, luonnosta, perheestä, elämästä ja arjesta kiinnostaa.

Kaisa kirjoitti...

Ihana postatus;)
Maalainen,joka käy kaupungissa töissä ja neljän jälkeen tekee ne koti/tallityöt,liikuttaa hepat ja koirat miten kerkeää,toteaa että pidä toi!!!!
Maalaiselämä on ihanaa,mutta välillä tarvii ne kaupunki hetket että osaa taas arvostaa sitä omaa elämää.
Kyllähän sitä itse kukin välillä kadehtii toista,mutta on kai se tervettä.Haaveilua.Ja ilman haaveita elämä olisi aika tylsää!!

Anonyymi kirjoitti...

Ei kun hirnuen eteenpäin... kadehtien ja ispiroituen ihanista kuvistasi jatkan olkkarin sisustusta..ja nauttien asumisesta keskellä ei mitään...

Sari. kirjoitti...

Ihana postaus ♥ Niinpä, usein sitä miettii, että jos minullakin olisi mahdollisuus olla noin. Mutta tärkeää onkin juuri muistaa nauttia siitä omasta tilanteesta, vaikka se ruohon näyttää vihreämmältä siellä toisella puolella, se luultavasti kuluisi ihan samalla tavalla kuin se oma nurmikko on nyt kulunut ja sitten sitä katselisi takaisin vanhaan suuntaan, että oliko se ruoho sittenkin vihreämpää ;)

Ja pohdinnan päätteeksi kauniit kuvat, ihanat ♥

Rimpsukaisa kirjoitti...

Noinhan se on..Harva blogiinsa kuvaa karisevaa joulukuusta (joka EDELLEEN,ilman koristeita on tossa tietokonepöydän vieressä..),kaatuneita maitolaseja ja lumitöitä tai kertoo miten pinna palaa lasten kanssa ja kurkku on illalla käheä kaikesta karjumisesta :) Joulun aikaan muistelin moneen kertaan ihania kuviasi viime talvelta (?),reenkö olitte ostaneet ja sillä kuusenhakuun..Huonoina päivinä se oma ympäristö,elämäntilanne ja läheisten naamat tympii mutta hyvinä päivinä ei vaihtaisi osia kenenkään kanssa.Karjumisista,uhmasta ja rintatulehduksesta huolimatta olen huomannut päivittäin toteavani että olen tosi onnellinen,ihan arkisista asioista,omista läheisistä.Väsyneenä sitä ei vaan aina näe.

Anonyymi kirjoitti...

Hyviä ajatuksia sinulla! Itsekin mietin aika ajoin, että pitäis olla tyytyväinen omaan elämäänsä. Koskaan nääs ei tiedä mitä tapahtuu ja elämä heittää kuperkeikkaa. Yleensä ei positiivisempaan suuntaan. Sen olen oppinut omasta elämästä ja ympärillä oleviltani. Tylsyyskin ja tasapaksu voi olla hyvä asia! :D
Mutta välillä täytyy rimpuilla, jotta tajuaa oman elämäsä arvon.

Kiitoskia ajatuksistasi! voimia.

Minttu

Nipsux kirjoitti...

Viisaita sanoja! Minä olen nähnyt näitä molempia juttuja, vaikka en nyt vieläkään kaupunkilainen ole, mutta kuitenkin..
Molemmissa on hyvät ja huonot puolensa. Omassa työssä taas nyt, kun on kotona klo 18 ja kaikki kotihommat tekemättä, niin kyllähän se rasittaa. Silloin, kun oli muksut pieniä ja kulki navetassa lypsyllä, ehti päivisin tehdä kotihommia jne.
Ehkä nyt vain on semmonen ajankohta vuodesta, että vähän kaikki tökkii? Mutta tässä just ajattelin, että se on yks kaks vappu ja siitä alkaakin ihana kesäravikausi!
Kyllä se kuule tästä!

AnniP kirjoitti...

Totta puhut ja taas kerran niin kauniiden kuvien kera! Ihana blogi sinulla. Luulenpa että se onni piilee asenteessa, ei kaupungissa eikä maalaiselossa sinänsä. Minusta on ihanaa että blogiin voi poimia sitä seesteisyyttä ja harmoniaa joka on oikeasta arjesta yleensä aika kaukana!

sariw kirjoitti...

Oih,mitkä kuvat. Aivan superihanat värit ja valo niissä !
On erittäin virkistävää päästä tuuraamaan "toisen työhön" tai kyläillä pidempään "vieraan" perheen arjessa. Siinä huomaa, miten ihanaa oma elämä on, harmituksineen päivineen : )
Ja sen muistaa pitkän aikaa...

pikku-pihlaja kirjoitti...

Kiiitos kaikille loistokommenteista. Jälleen lohduttavaa huomata että meitä on tässä samassa veneessä monta :) Eiköhän tää kuulu siis vähän ihmisen perusluonteeseen. Onneksi meistä moni tajuaa kyllä hetken pohdittuaan ne tosiasiat - toisten elämästä ja siitä omasta myös :)

Miten sitä itsekkin bloginpitäjänä hairahtuu siihen samaan harhaan jota on itsekkin luomassa? Ehkä se kumminkin on vaikeaa nähdä oma koti blogin kautta. Sen kun näkee tämmösenä mitä tää oikeesti on, eikä siloteltuna blogiversiona. Ja sitten kun lukee muiden blogeja se seikka jotenkin unohtuu... ;)

Eilen väsymystä ja laiskotusta uhmaten lähdin ystävän kanssa vielä illalla uimahalliin. En ookkaan käyny sitten viimetalven. Ehkä tää blogikirjoitus oli osana vähän siinäkin että tuli lähdettyä. Eihän miuta kukaan täältä kotonta tuu hakemaan (tai kaveri kyllä tässätapauksessa tuli :) Ite se päätös on tehtävä että nyt lähetään! Ja muksaahan siellä oli polskia ja saunoa, terapeuttisesta rupattelusta puhumattakaan. Sovittiin että yritetään irrottautua kerran viikossa. Se olisi jo paljon se :)

Niina kirjoitti...

Ihanat kuvat !

Kirjoitat niin kuin asiat ovat ja ihanan aidosti elämästä.

Minä itse en ole koskaan haaveillut maallemuutoista. Havahduin silti tässä miettimästä meidän yhtä juhannuspaikkaa ja sitä miten kiva ois mennä sinne landelle TALVELLA pikku möksään ja ottaa kasa kirjoja mukaan. Ja sukset ! Hiihtelis vaan pitkin peltoja ja illalla mökkiin lukemaan. Ja saunomaan. Ja Porin Mattiin tulet.

Romanttista ? :) Ihana piipahtaa aina maalla ja nyt ois just hyvä sauma !

Minä en ole koskaan asunut maalla joten siitä en mitään tiedä
:S

Lapset osaavat kyllä sen älämölön tuottamisen aika lahjakkaasti ...
ja ei sitä karjumatta kalsarit jalassa kestä kai kaupungissa tahi maalla :D :D Hih!

Sarashe kirjoitti...

Voi miten totta puhut. Samalla tavalla tämä yrittäjäperheen arki välillä puuduttaa, ei ole vapaapäiviä, mies tulee illalla melkein poikkeuksetta aikaisintaan klo 19-20 kotiin(joskus paaaaljon myöhemminkin) ja työasiat pyörii täällä kotonakin keskusteluissa ja ajatuksissa.. Varmaan jollain lailla verrattavissa siihen eläinten ehdoilla elettävään maalaiselämään vaikka puitteet onkin eri.

Kovasti jaksuhalauksia!

kanaemo kirjoitti...

Pakko kommentoida loistavaan postaukseen: Samanlaisia mietteitä minullakin, hyvin samanlaisia! Itselläni on kokemusta asumisesta Helsingin keskustassa 29 vuoden ajalta, ja nyt täältä E-Karjalasta kohta seitsemän vuoden ajalta. En vaihtaisi nykyistä olotilaani mihinkään muuhun! Päivät ovat samankaltaisia meilläkin, mukaanlukien viikonloput. Viimeksi on lomaa pidetty vuosi sitten joulukuussa, ruhtinaalliset neljä päivää... Meillä on yritys, jossa molemmat työskentelemme miehen kanssa, ja kun kyseessä on rakennusala, ei ne hommat naiselle varsinkaan ole ihan sieltä kevyimmästä päästä. Tämän lisäksi sitten työpäivän jälkeen hoidetaan tallihommat ja muut eläimet, liikutetaan hepat, lenkitetään koira. Plus sitten ne tavalliset kotityöt siihen päälle. Vuorokausi on aika täysi. Joskus kun on ähkyilevän hevosen kanssa kävellyt koko yön pitkin tallinpihaa räntäsateessa, haluaisi aamun tullen vaan kaatua sänkyyn ja nukkua kellon ympäri. Homma kuitenkin jatkuu ihan niinkuin muinakin päivinä, aamutalli, töihin, kotiin, kauppaan... Ilman ihanaa ja ahkeraa kumppania ei tällainen olisi mahdollista. Ei tällaista jaksaisi, jos ei olisi toista jakamassa sitä arkea.
Kun tuo tallitouhu ei ole meidän elinkeino, ei tietenkään lomittajan palvelutkaan meille kuulu. Eli jos lomalle mielii, on ensin löydettävä tarpeeksi luotettava henkilö ja maksettava hänen palkkansa omasta pussista. Eli lomailu tulee todella kalliiksi, sen takia pysytään paljon kotosalla. Kuitenkin nautin elämästäni todella paljon. Joskus havahdun miettimään, millaista se elämä oli kun asui kaupungissa. Ei siinä suuremmin sisältöä ollut. Iltaisin sitä sitten laukkasi vaikka missä, ratsastustunnilla, salilla, kahvilla ystävien kanssa...
Joskus mietin ihan tosissani, että mitä sellaiset ihmiset oikein tekevät kaikki illat, joilla ei ole tallillista eläimiä. ;) Itse rakastan omaa elämääni juuri tällaisena, vaikka se onkin todella työntäyteistä.

Anonyymi kirjoitti...

Olen löytänyt blogisi ihan äskettäin ja ihastuin heti maalaiselämäänne. Kadehtien katselin ihania kuvia ja haaveilin maalaiselämästä eläimineen kaikkineen. Kiitos, että me "wanna be maalaiset" saamme nauttia blogisi kautta siitä! Mukavaa vuodenalkua! t.Sari H.

Anonyymi kirjoitti...

Ihana tarina! Tuli ihan mieleen kertomus maalaishiirestä ja kaupunkilaishiirestä :) Taisi kumpikin olla lopulta tyytyväinen omaan osaansa.

T. Neljältä kotiutunut toimistotyöläinen :)

Mia Chilen Peikkokukkulalta kirjoitti...

Voi miten ihanaa lukea, että on muitakin, joilla kaikki päivät ovat samanlaisia, eikä viikonloppuja erota arkipäivistä! Minä olen asunut Chilen maaseudulla nyt kolme vuotta. Minä eikä mieheni käy kodin ulkopuolella töissä. Minä teen käsitöitä joka päivä. Kauas emme voi lähteä, siitä pitää yli 10 koiraa huolen...;)

En vaihtaisi elämääni kaupunkielämään. Kun olen kaupungissa päivän, tahdon pian taas kotiin maalle. Tietenkin joskus haittaa se, että kulttuuritarjonta, ravintolat ja liikkeet ovat kaukana. Mieluummin kuitenkin katselen maaseutua kuin likaisia katuja ja käyn vain piipahtamassa kaupungissa. Olen aina tahtonut asua maalla ja tätä ennen asuinkin pikkukyläpahasissa Suomessa ja Chilessä kuusi vuotta. No, tulihan siinä välillä asuttua New Yorkissakin, joten suurkaupungin elämäkin tuli tutuksi (ei kivaa!)

Minulla on joitakin nättejä vaatteita, mutta en raski käyttää niitä kotona maalla, siksi päiväasu-postaukseni olisivat aika karua katseltavaa:kulahtaneita koirankarvaisia rytkyjä.

Minulle tuli muuten vähän ontto olo, kun yhdessä blogissa esiteltiin juuri, miten saa aikaiseksi kuohkean kampauksen. Siihen pitää käyttää ainakin kahta erilaista käherrintä ja ainakin kahta erilaista ainetta. Miten äidillä voi riittää sellaiseen aikaa aamulla ennen töihin lähtöä? :o Minulla olisi aikaa vaikka miten vääntää täällä tukkaani, mutta minusta hiukseni ovat ihan ok ponihännällä tai sykkyrällä. Tuli kuitenkin ontto olo siitä, että miksen minä jaksa panostaa itseeni tuolla tavalla, että olisi erilaisia kähertimiä ja aineita! En ole edes hiuslakkaa käyttänyt viiteen vuoteen, enkä silti ole mikään pyryharakka!Kuntosalia en ole edes nähnyt viiten vuoteen...en todellakaan panosta itseeni lainkaan, onkohan se hyvä vai paha asia, jos sitä syvällisesti alkaa miettiä...?

Minuakaan eivät kiinnosta päivänasu-, eivätkä korupostaukset eivätkä kuntosalit tai kahvilat. Sisustusta ja käsitöitä käsittelevät blogit ovat suosiossani.

Oho, tulipa pitkä...

Koirankakanhajuiset terveiset sinne lannan hajuun :D

rosmariini kirjoitti...

Hei, johan tässä on tulleet monet kommentit, mutta en malta olla lisäämättä omiani, niin tutut ovat Pikku Pihlajan mietteet, vaikka tunnenkin olevani vähän niin kuin välimaastossa. Emme asu kaupungissa, vaikkakin sen liepeillä ja käymme siellä töissä. Mutta emme myöskään maalla vaan pienessä yhteisössä, missä osaksi vanhaa ja osaksi hyvin uutta asutusta, lähes täysin omakotitaloasutusta. Mutta niinpä minäkin olen väliin haikaillut ihan maalle ja ihaillut juuri Pikku Pihlajan ja Tuulan turinoiden elämää. En kuitenkaan työn raskauden takia, sillä luulen, ettei minusta siihen olisikaan - vaikka tietenkin kaikkeen tottuu. Mutta olisi kuitenkin ihana työskennellä eläinten kanssa, sekä lampaiden että hevosten, miksei koirienkin, niin kuin Chilen Peikkokukkulan Mia. Samoin käsityöt ja puutarhahommat maistuisivat enemmän kuin mitä nykyisellään jaksaa tai ajanpuutteen takia ehtii. Mekin lähdemme aamuseitsemältä työhön ja kotona ollaan vasta viiden jälkeen ja ennenkuin ruokailut ym välttämättömät on tehty ei niihin mielihommiin jää iltaisin paljoakaan aikaa tai "mehuja". Usein tuntee olevansa kuiviin puristettu vaikkei ruumiillista työtä teekkään! Kiitos Pikku Pihlaja niin aidoista ja rehellisistä kirjoituksistasi, jotka elämän arkisuudessaan koskettavat niin monia, senhän näkee jo tästä kommenttien paljoudesta ja blogisi suosiosta!
Oikein hyvää jatkoa maalaiselämällesi ja blogillesi, josta suuri kiitos. Ilolla sitä seuraan, silloin kun jää aikaa!!!
Terv. Rosmariini