sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Villitystä ilmassa





Nuorilla oreilla on kevättä rinnassa. Hilluminen ja juokseminen on niiiin kivaa! Varsinkin jos tytöt kattoo... ;) Näissä kuvissa pörhistelee Aparaatti.


perjantai 26. maaliskuuta 2010

Appelsiini juustokakku


Vapaa selostus kuinka tein juustokakun - Virallista ohjetta miulla ei oo...


Pohjaan laitoin paketillisen kaurakeksejä, voisulaa senverran että murut kostuvat ja sen pystyy litistämään irtopohjavuoan pohjalle. Alimmaisena irtopohjavuoassa oli pyöreä leivinpaperipala jotta kakun saa helpommin siirrettyä pois alustalta.


Täytteeksi laitoin kaksi pientä purkkia rahkaa, yhden purkin flora vanillaa, yksi purkki flora vispiä ja yksi rasia appelsiinituorejuustoa. Lisäksi vielä raastoin mausteeksi yhdestä appelsiinista kuoren.


Ensin kippasin rahkat, juuston plus sokeria kulhoon ja sekoitin ne. Vatkasin eri astioissa flora vispin ja flora vanillan. Maustoin ne sopiviksi sokerilla (en tiiä vatkautuisko ne samassa kulhossa yhtäaikaa, en uskaltanu kokeilla.) Sitten liotin kylmässä vedessä kahdeksan liivatetta. Liivatteet sulatin n. vajaaseen desiin appelsiinimehua jonka olin kuumentanut ensin mikrossa kiehuvaksi. Sitten lirutin liivatemehun juuston ja rahkasörsselin sekaan samalla sekoittaen. Sitten pikana vispivaahto ja vanillavaahto lisätään joukkoon sekoittamalla.Tässä vaiheessa tarkistin vielä että sokeria on tarpeeksi, jos ei oo ni kerkee vielä lisäämään. Sen jälkeen kippasin seoksen irtopohjavuokaan kaurapohjan päälle, ja eikun verannalle viileään.


Kun kakku oli kunnolla jähmettynyt tein mangososeesta (2prk) ja appelsiinimehusta (n. vajaa desi) päällisen. Magosose,mehu ja sokeri (maun mukaan) sekoitetaan kulhossa. Kolme liivatetta liotetaan kylmässä vedessä jonka jälkeen liuotin ne n. puoleen desiin mikrossa kuumennettuun appelsiinimehuun. Sitten liivateliemi sekoitetaan ohuena nauhana mango-mehu seokseen. Kaadoin päällisen varmuuden vuoksi reikäkauhan kanssa kakun päälle. Limpit jäivät kauhaan, eikä kuuma liemi tehnyt reikää jähmettyneeseen kakkuun.


Suklaakoristeet tein pandan tummasta suklaasta leivinpaperin päälle ja jäähdytin pakkasessa. Mutkalla olevat suklaakoristeet on tehty piirtoheitinkalvolle jonka teippasin leikkuulautaan "aaltoilevaksi" Pajunkissat on suklaaseen kastettuja manteleita.


Ihanan helppoa, vaikka ehkä kuulostaa monimutkaiselta. Ei tarttee paistaa mitään, vaikkakin maistamista joutuu odottamaan jähmettymisen ajan :) Tärkeää on että mehu johon liivatelehdet sekoitetaan on tarpeeksi kuumaa ettei se ala jähmettyä kun kylmästä vedestä nostetut liivatteet upotetaan siihen. Itse kuumennan nesteen kiehuvaksi. Ennen laitoin vatkatut vaahdot, rahkat ja juuston sekaisin ja sitten liivateliemen päälle, mutta oon huomannu että tulee paljon kuohkeampi kakku kun sotkee vispin ja vanillan viimeisimmäksi liivateliemen laiton jälkeen. Pitää vaan toimia nopeasti ettei ala jähmettymään.


Sekava sepustus, kannattaa kumminkin kokeilla. On ihan pirunhyvää! ;)

torstai 25. maaliskuuta 2010

Ai että

mie oon sitten kertakaikkisen saamaton tään blogin suhteen! Ihan nolottaa... Ei vaan oo inspis iskeny, eikä oikeen tapahdu mitään raportoitavaa. Tai kyllähän tuolla alakerrassa tapahtuu, mutta kaikki on kumminkin niin keskeneräistä.

Viikonloppuna vietettiin tyttöjen serkun kastejuhlaa, sain kunnian tehdä kastepöytään asetelman. Vaatimuksena oli että pitää olla vaaleanpunaisia ruusuja ja muutenkin saa olla yltiötyttömäinen :) Ehdin vielä paaklaamaan keväisen appelsiinijuustokakun juhlapöytään herkuteltavaksi.

Palailen taas asiaan kunhan aika on!

Ihania kevätpäiviä teille kaikille!






torstai 11. maaliskuuta 2010

Vihdoin

Toisellekkin tytölle isojen tyttöjen sänky :) Ei ihan samaa tyyliä kun toinen sänky huoneen toisella laidalla, mutta passaa meidän sekametelisoppaan kuin nenä naamaan!

Tykkään tästä myös paljon. Komuutti mahtuikin olemaan huoneessa ja toimii siis edelleen Mimman yöpöytänä. Nyt harmittaa vietävästi etten ostanut silloin kahta pilkku pussilakanasettiä! Niitä ei enää saa. Sängyssä on nyt ikean virtahepokankaasta tehty päiväpeitto. Passaa väreiltään, vaikkakaan ei oo niin kiva kun se pilkku olisi ollut...

Uusi omistaja on ylionnellinen uudesta pedistä!
Siinä nukuttaa NIIIN hyvin!






Tässä siis Maisan sänky




maanantai 8. maaliskuuta 2010

Ja taas on arki armas.

Eipä miulla muuta asiaa ollu, tein uuden blogilistan että pääsen helposti tuttuihin blogeihin. Ilmoitelkaa jos jollekulle ei sovi listallani näkyä :) Lisäilen sinne aina kun mieluisia sattuu matkalle.
Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Ja kivaa oli!








Syöksylaskija Simppa Turnipsi! :D


lauantai 6. maaliskuuta 2010

Käpysiä


Eilen iltatallin jälkeen rapsin kotimatkalla kelkan kyytiin lehtikuusesta oksia. Meinasin että laitan maljakkoon. Tekisivät somat keväisenvihreät neulastupsut. Oksat olivatkin yllättävän taipuisia ja kun varkain olinkin taivutellut niistä kranssin. Tähän ei tarvittu edes rautalankaa. Ekokranssi jonka voi työntää suoriltaan vaikka uuniin tai kompostiin kun alkaa kyllöittää :) Jostain syystä tästä tulee vahvasti pääsiäinen mieleen. Voisinkin suunnitella näistä oksista pääsiäiseksi jotain kivaa...









torstai 4. maaliskuuta 2010

Keväisiä pikku jutskia




Livinkistä tietenkin! :)

Luulin etten pidä sinisestä, mutta oli pakko saada nää ihanat turkoosin-sini-vihertävät tyynynpäälliset, toinen puoli kuviollinen ja toinen raikasta raitaa.









Ja Greengaten vaaleansiniturkoosi keittiöpyyhe, joita meillä myös pöytäliinoiksi kutsutaan...


Rrravisuttavan raikasta! Mmm...




Myöskin pensseli on heilunut kiivaaseen tahtiin meidän torpassa. Alakerrassa ja yläkerrassa. Pistin uusiksi meidän työhuoneen rähjäiset huonekalut. Siis huone on tämä missä tietokone sijaitsee ja miun ompelu-askartelu-tuunauspaja.

Huone on ollu ihan järkyttävässä kuosissa. Sotkua ja epäjärjestystä. Nyt uskaltauduin tekemään muutoksen parempaan, kun on toive että huone myös kestää siistinä. Alakertaan tulee huone ompeluille ja askarteluille. Sisustus on todellinen raakaversio, muuttelen pikkuhiljaa paremmaksi. Siellä on monta juttua josta en edelleenkään tykkää. Itseasiassa aika monta... :) Seinät, lattia ja matto ja ja...

Huonekaluista tuli ihan hyvät. Ikean saareke on ostettu meidän yläkerran kettiöön monta vuotta sitten, eikä sille oo ollu alakerrassa oikeen paikkaa. Varsinkaan koivun värisenä. No, nyt on väriongelma poistettu :) Työpöytä on ollut aikoinaan kirkkaan punainen. Äitini oli maalannut sen siniseksi niin että laatikoiden etulevyt ja pöydän kansi olivat tummempaa sinistä, ja muuten runko vaaleaa sinistä. Ihan kiva - mutta ei meille... Nyt sekin on valkoinen uusilla vetimillä.