Tuntuu että alitajuisesti haalin ympärilleni pieniä vihreitä asioita
kuin rippeitä kesästä jota en vielä tahtois päästää menemään.
Niin hunajaisen kuuloinen kun monesti syksystä käytetty lause onkin;
"Ihanaa käpertyä sohvannurkkaan kynttilänvalon loistessa, lämpimän viltin alle,
hyvän kirjan kanssa ja vieläpä ehkä kaakaotakin... "
Niin varmaan.
Säkkipimeetä, kylmää, märkää.
Kuraa ja liejua.
Näpit jäässä, varpaat jäässä, itseasiassa koko mummo on ihan jäässä.
Lämmin sohvannurkka jää kyllä useimpina päivinä vaan haaveeksi.
No, mie en vaan oo syksyihminen.
Voisin ehkä ollakkin jos olosuhteet olis erilaiset.
Ei se kirjan lukeminen sohvannurkassa
kuulosta lainkaan hassummalta.
Luultavasti mie oon vaan siihenaikaan pomppimassa jossain ulkona, tai pesemässä kuraisia kinttuja tallissa - tai sitten niin väsynyt ettei vois vähempää kiinnostaa mikään muu kun nukkuminen.
Eilenkin kävelin OJAAN iltatalliin mennessäni tutulla pihatiellä, kun taskulamppu jäi kotiin. Niin Ihanan syksyistä!
Jotain posiitiivista jos etsitään, niin onhan kauniina päivinä luonto ihan huumavan kaunis. Viimeviikolla kävelin Lappeenrannan linnoituksen poikki, oli ihan pakko pysähtyä tuijottamaan uskomattoman hienoja värejä ja vanhaa tunnelmaa. Sinä hetkenä ehkä ihan pikkiriikkisen nautin syksystä - miun esteettinen silmä sai niin suurta tyydytystä että oli pakko nauttia.
Mutta tästä se taas lähtee, njääh njääh vali vali... :D
Ei se auttanut muu kun antaa periksi ja raahata taas pelargoniapotskat verannalle tuolta ulkoa likoamasta.
Ihanaa syksyistä
(tuulisen-märkää-pimeää-ällöttävää)
viikonloppua kaikille kanssasisarilleni! ;)
