Nää on vaan niin ihania!

Ja lisää syntyy...

Eikä äiti raaski heittää mitään pois...

Tytöt ovat koonneet oman huoneen ikkunalle gallerian parhaimmista.

Naru ja pyykkipoikia. Kiva salusiini ikkunaan:)

Lapsissa ei sitten näytä tuntuvan tuo lähes 39 astetta kuumetta missään.

Voi helposti vaikka rakentaa tyynyistä majan.

Äitiä ei haittaa, saapahan vähän vaivihkaa ruokaa ja mehua menemään alas,

kun retkeilevät majassaan.

Syöminen kun tekee kipeänä vähän tiukkaa...

Nimityksiä

Rakkailla lapsilla niitä on monta...

Hevosilla varmaan vielä enemmin.

Mietiskelin tänään lumisella rekilenkillä noita huvittavia hevosten lempinimiä.

Niitä on kertynyt vuosien varrella, jokaiselle karvanaamalle.

M.A. Miku

Maikuri - Maiku - Maiki - Maigurbowiz

Tuutsie

Tuutsi - Tuuba - Tuhero - Tussukka - Tuska - Tupuna -

Tutsa - Tutsi

Aparaatti

Apa - Apatsi - Papatsi - Papatuu - Papa

East Coast Even

On ristitty Kaipiaksi omistajaperheen mukaan,

 myöskin Kaipuri ja Kaipu on käytettyjä lempinimiä

M.A. Vekku

Vekku - Vekmas - Vekmastori

Simonori

Simppa - Simuna - Simpukka - Simpake - Simo

Muita hevosia on Pikku-Miku eli Piku,

 Meetsie jonka kutsumanimi on kääntynyt Annikiksi sekä 

 Lopun Huiske joka on Huispa tai Huiska 

Huimia nimiä, jotka ovat lähestulkoon kaikki jokapäiväisessä käytössä. Enkä varmaan edes kaikkia muistanut. Ja aina niitä tulee lisää. Jännä huomata että toisten nimiä tulee väännettyä vaikka mihin muotoon ja toisilla niitä nimiä on vaan yksi. Eikä se liity siihen että onko kyseinen tapaus ns. "suosikki"

Lasten lempinimet onkin sitten luku erikseen, niitäkin on kummallakin vino pino. Ja kissat... Voi elämä :D

Voi noita lapsia!

Eilen kerhoreissulta palatessa pieni tuumailija tyttömme pohti auton takapenkillä että

"Lapsena olo on kyl aika vaikeeta"

Mie sitten utelemaan että mikäs siinnä on nyt sitten niin vaikeeta?

Pitkän hiljaisuuden jälkeen kuului takapenkiltä huokaus;

"No tää kasvaminen"

 Että ei se oo aina helppoo noilla lapsillakaan :D

Raikastusta

Koti olisi jotakuinkin riisuttu joulusta ja roudattu esille vanhat "kevätkamat" Nyt sitten vaan niitä narsisseja ja helmililjoja odotellessa... :)

Oon seikkaillu tässä lähiaikoina kaikissa ihanissa blogeissa ja erehtynyt siihen vanhaan, huokailemaan miten ihanan seesteistä ja mukavanoloista elämä toisilla on. Ihania vaatteita ja ihania koteja. Kaikki näyttää niin hyvältä. 

 Niin - Näyttää.

Sen kun muistaisin. Mistä sen voi ikinä tietää kuinka pielessä asiat on vaikka kuinka näyttää hyvältä. Turhaa ja ahdistavaa kadehtimista. Pitäisi olla onnellinen siitä miten asiat itsellä on. Ja niinhän mie oonkii.

Mie en vaan täällä maalla voi hypätä "kaupunkilaisten" puitteisiin. Pukeutua aamulla nätisti, lähteä töihin, tai viettää kaupungilla vapaapäivää.

Täällä vedetään päälle käytännölliset, yleensä eiliset, vähän jo tallilta haisevat vaatteet päälle jä lähdetään hommiin. Välillä pistäydyn kotona haukkaamassa jotain ja pyörittämässä ehkä koneellisen pyykkiä. Tätä jatkuu iltaan saakka, joka päivä, ilman viikonloppuja. Kaikki päivät suht samanlaisia.

Eläimen ehdoilla ja suurinpiirtein kellontarkasti.

Välillä se vaan puuduttaa - ja pahasti.

Väkisinkin joskus miettii, minkälaista se olisi jos viettäisi semmoista "tavallista" elämää? Illat olisi vapaita jo ehkä neljän jälkeen, silloin kun en ite oo vielä ees lähtenyt iltatöille, pääsisikin kotiin? Eikä vasta puoli seittemän jälkeen. Ja olisi aina vapaat viikonloput joita odottaa, eikä yhtä pitkää viikkoa koko elämä, ennenkuin seuraava vuosilomanpätkä koittaa. Tiiänhän mie että tavan töissä kävijöiden on tehtävä kaikki kotityöt illalla, mie voin osan tehdä niistä päivällä, silloin kun sopiva rako sattuu. Ja lapset saavat kasvaa kotona.

Moni kaupunkilainen taas kadehtii maalaiselämää. Saa tehdä työtä kotona, saa pitää lapset kotona. Eläimiä ja omaa rauhaa. Voi kun voisi hetkeksi vaihtaa jonkun kanssa!

Sellainen se on tuo ihmismieli, aina näkee ne parhaat asiat toisten elämässä. Ikinä et nää sinne verhon taakse niitä surkeita juttuja. Ja senkin mie tiiän että loppujenlopuks miusta ei olis kaupunkilaiseksi, niin pinttynyt tää maalaiselo on meikäläiseen. (ja paskanhaju ;)

Miun blogissa ei nähdä kauniita vaatteita eikä kerrota kahviloiden leivostarjonnoista tai vertailla kuntosalejen tarjontaa. Onneksi niistä voi lukea kumminkin muualta :) Jollekkin tää miun blogin maalaismeininki on ehkä yhtä eksoottista, kun miulle seurata jonkun kaupungissa asuvan kanssasisaren blogia. 

Joten nyt voinkin lähteä tästä hommilleni kun

on vähän ajatuksia selkeytetty kirjoittamalla ja ajattelemalla.

Välillä tekee ihan hyvää listata mielessä noita onnellisuusasioita. Mikä se sitten on oikeesti tärkeetä siinnä omassa elämässä :)

Tänään on aamu aloitettu sillä.

Plötkötyttää

Vaikein aika vuodesta taas käsillä.
Tuntuu että kevääseen on vielä ikuisuus.
Pimeää ja kylmää.
Mie en niin tykkää tästä yhtään!

Niin, tulin siis kertomaan että joulu meni hyvin, oltiin oltu kilttejä kun pukkikin kävi. Uusi vuosi alkoi, ei niin hohdokkaasti. Oltiin koko perhe viikko kovassa kuumeessa johon sai kaupanpäälliksiksi järkyn yskän. Siitä aletaan onneksi jo olla voiton puolella.

Saako vähän valittaa?

Jos ihan vähän... Tiiättekö kun on semmonen ärsyttävä nahistus päällä - kun mikään ei kiinnosta eikä jaksais mitään. Kaikkien kanssaihmisten lärvit ärsyttää, kenen enemmin ja kenen vähemmin. Aamulla väsyttää, päivällä väsyttää, ja illallakin väsyttää. Alotin sitten vielä pienimuotoisen laihdutusurakan tähän kaikkeen synkkyyteen ja nyt on sitten kokoajan vielä nälkäkin. Onneksi ei oo montaa kiloa karistettavana, miusta ei olis siihen. Muutamakin pois saatu mahaläski kilo helpottaa onneksi oloa. Olis kiva alottaa joku harrastus, mutta ei miulla oo aikaa lähtee mihinkään mitään harrastamaan. Tai olis aikaa ehkä jossain vaiheessa päivää tai viikkoa, mutta sen ajan organisoimiseen pitäisi nähdä niin paljon vaivaa että ei maksa vaivaa. 

Niih.

Eli, odotetaan kevättä; sitä että tekee mieli ostaa tulppaaneita tai uusi viherkasvi. Sitä että aurinko paistaa ja räystäät tippuvat. Sitä että hevosista lähtee karvaa ja ne käyttäytyvät hankalasti. Eihän siihen oo kun hetki, eihän?

Kai tää aallonpohja täytyy aina kerran vuodessa kesänlapsen kokea. Kaikki on kumminkin ihan normaalisti ja loppujenlopuksi hyvin. Ärsyttää edes valittaa.  Että en nyt sit tiiä mitä tässä ees yritin sanoa...

Lähen sitten juomaan vaikka neljännen kupin kahvia.

Ilman sokeria!

Parhainta Joulua...

kaikille lukijoilleni!

Kiitos kuluneesta vuodesta,

 toivottavasti niitä tulee vielä monta lisää blogin historiaan!

Toivoo: Pikku-Pihlajan Merja perheineen