Tulin kertomaan pikaisesti ensimmäisen viikon koulukuulumisia
(kauhea kiire tallille, mutta ihan nopeesti vaan)
Eli viikko takana yrittäjäkurssia ja tykkään kovasti. Ihania samanhenkisiä ihmisiä ja mielenkiintoista uutta opittavaa. Puoli vuotta hurahtaa varmasti nopsaan - jos kestän mukana "pudotuspelissä" joka suoritetaan viikon päästä kun kahdenviikon kartoitusjakso on ohi. Kolme meistä tippuu ja loput 12 jatkaa koulutuksen loppuun. Oon ottanu sen asenteen että aion kestää mukana, ja mikäli miuta ei katsota sopivaksi kurssia jatkamaan, vaadin kyllä pätevän selityksen että miksi ei?
Miusta kumminkin tuntuu että tuo kurssi pitää sisällään just kaiken sen tiedon mikä on miulta puuttuu että rohkeus riittäisi yrityksen perustamiseen.
Haluaisin tehdä haaveestani totta, ja nyt siihen olisi oiva mahdollisuus :)
Kuvat ei liity mitenkään aiheeseen, laitoin kesältä sekalaisia otoksia.
Niin ja tietysti päivänsankaritytöstä - meijän pikku Maisa täytti perjantaina jo kuusi vuotta!
Tormakka eskarilainen, joka muuttui hetkessä "isoksi tytöksi" reppuineen ja oppikirjoineen. Kulkeekin taksilla itsekseen koululle ja takaisin. :)
Nyt täytyy rientää, IHANAA sunnuntaita kaikille!
7 kommenttia:
Suloisia kuvia ja tunnelmia <3
Lastenhuoneessa ihanan pirtsakat värit :)
Voi, toivotaan nyt, että saat jatkaa valitsemallasi tiellä, ja haaveet toteutuvat! uskon kyllä, että niin vielä käykin :)
Ihania vihreitä juttuja siulla lastenhuoneessa!
Peukkuja jatkoon!
Ihailin minäkin hienoa lastenhuonetta ja pikkuneitiä. Tapetti ja verhot ihanan näköisiä, ja se vihreä puusohva :)
kauniita kuvia jälleen..minulla samanlainen puusohva, valkoiseksi maalattuna ja keinutuolin sain mummo-vainaani mökistä samantapaisen kun teillä;) valkoista maalia odotellessa;=)vanhat huonekalut on vaan niiiin ihania..Onnea teidän eskarilaiselle ja äidille toivottavasti saat jatkaa kurssiasi! T.Jaana
Katselin vaikka kuinka kauan eilen tuota vihreää penkkiä ja se jäi nyt kyllä kummittelemaan mieleen! Jotain saman väristä on pakko sada meille. Poika on jo kauan pyytänyt vihreää sänkyä, ehkä tämä toive on nyt toteutettava :)
Tuollainen penkkikin olisi ihana, laittaisin sen keittiöön tai eteiseen.
Oi, miten ihanan herkkä kuva vauvavarsasta :)
Hei! Kiitos kauniista blogistasi! Maisa, oih! Mulla on samanikainen lapsi, jonka isosisko nimesi odotusaikana Maisakasi. Meidan Maisa olikin sitten suloinen porropainen poika ja sai eri nimen, mutta nimella on yha erityinen sija sydamessa. Onnea koulutielle ja hyvaa syksya!
Lähetä kommentti